Verkkouutiset

SK: Ulkomaalaisia karkotetaan Suomesta selvästi aiempaa enemmän

Karkotusten määrän kasvu johtuu lakimuutoksesta, joka astui voimaan viime vuoden alussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Karkotukset Suomesta ovat lisääntyneet viime vuosina merkittävästi, kertoo Suomen Kuvalehti.

Viime vuonna Suomesta karkotettiin marraskuuhun mennessä 828 ihmistä. Kun Maahanmuuttoviraston tilastoihin lisätään joulukuun tiedot, määrän arvioidaan nousevan noin 900:aan.

Suomesta karkotettujen määrä on kasvanut selvästi esimerkiksi vuoteen 2014 verrattuna, jolloin luku oli noin 250 ihmistä.

Ulkomaalaisten lupa-asiat keskitettiin poliisilta Maahanmuuttovirastolle viime vuoden alussa. Samalla myös lakia muutettiin oleskelulupien osalta. Aikaisemmin ulkomaalainen saattoi saada oleskeluluvan, jos vastaanottava valtio ei myöntänyt palautettavalle matkustusasiakirjaa. Tällöin ulkomaalaiselle myönnettiin jatkolupa, eikä tätä voitu karkottaa Suomesta.

– Laki on muuttunut niin, että nyt oleskelulupaa ei voida näissä tilanteissa myöntää, jos ulkomaalainen voi omin voimin poistua kotimaahansa, Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja Olli Koskipirtti kertoo Suomen Kuvalehdelle.

– Tästä syystä karkottamista koskevat päätösmäärät ovat kasvaneet hurjasti. Erityisesti irakilaisten ja somalialaisten suuret päätösmäärät johtuvat juuri tuosta lainsäädäntömuutoksesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)