SK: Sisäministerin mukaan poliisin katupartiolausunto ei onnistunut

Sisäministeri Petteri Orpon mielestä katupartiointi ei lisää turvallisuutta, kertoo Suomen Kuvalehti.

– Suomessa järjestystä valvovat viranomaiset. Se on yksiselitteinen asia ja siitä on pidettävä kiinni, Petteri Orpo sanoi Suomen Kuvalehdelle.

Hänen mukaansa poliisin tiedote liittyen Suomeen perustettuihin katupartioihin jätti tulkinnanvaraa. Tiedotteessa todettiin, ettei poliisihallitus näe toimimiselle esteitä.

– Talkootyötyyppinen vapaaehtoistyö on kannatettavaa. On erittäin hyvä, että kansalaiset ovat kiinnostuneita alueensa turvallisuuskysymyksistä ja haluavat edistää ympäristönsä turvallisuutta ja viihtyisyyttä, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen totesi tiedotteen mukaan.

Orpo sanoi Suomen Kuvalehdelle, että poliisin kannanotto ei ollut onnistunut.

– Poliisijohdon lausunto ei toiminut toivotulla tavalla. Poliisiylijohdon oli tarkoitus selventää, että linja on tiukempi. Lausunto jätti tulkinnanvaraa.

– Poliisilla on hyviä esimerkkejä kansalaistoiminnasta kuten vihjeet ja ilmiannot. Nyt katupartioinnissa on kuitenkin piirteitä, jotka eivät ollenkaan lisää turvallisuutta, Orpo sanoi.

Hän muistutti, ettei poliisia tukevaan vapaaehtoiseen ennaltaehkäisevään toimintaan kuulu minkäänlaisten voimakeinojen käyttö.

Kommentit