Verkkouutiset

SK: Malmin kentän esirakentamisesta jättipäästöt

Lentoasema-alueen savikon muuttaminen rakennuskelpoiseksi on suuri urakka.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Malmin lentokenttäalueen savikon muuttaminen rakentamiseen kelpaavaksi aiheuttaa Rambollin selvityksen mukaan ainakin 343 miljoonan kilon hiilidioksidipäästöt. Asiasta uutisoivan Suomen Kuvalehden mukaan valtavat hiilipäästöt sopivat huonosti Helsingin ilmastotavoitteisiin.

SK huomauttaa, että selvityksessä huomiotiin vain katujen, puistojen ja pihojen esirakentamisen päästöjä. Tämä tehdään ”pilaristabiloinnilla”. Siinä savikkoon kairataan satojatuhansia reikiä, jotka täytetään sitten sementillä. Myös talojen paikat on kuitenkin esirakennettava. Siihen käytetään teräsbetonipaaluja. Kokonaispäästöt nousevat siis vielä selvityksessä laskettujakin suuremmiksi.

Selvitystä tekemässä olleen Helsingin kaupungin massakoordinaattorin, projektijohtaja Mikko Suomisen kerrotaan kuvanneen Malmin hankkeen päästöjä ”järkyttäviksi” jo viime vuoden syksyllä.

Esirakentamisurakasta ja sen noin 300 miljoonan euron kustannuksista vastaa Helsingin kaupunki. Lisäksi kaupunki joutuu vielä kustantamaan sekä kunnallistekniikan että raitiotieyhteyden. Yhteensä kaupungin kustannusten lasketaan nousevan puoleen miljardiin euroon. SK:n mukaan konsulttiyhtiö FCG on laskenut, ettei Helsinki saa koskaan omiaan takaisin hankkeesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)