Verkkouutiset

SK: ”Jos demarien tiedustelulakien ekspertti tällaiseen osallistui…”

Porin oikeistossa vaaditaan Sdp:n Krista Kiurun eroa valtuuston johdosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Satakunnan Kansan mukaan Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Sdp:n kansanedustaja ja ex-ministeri Krista Kiuru ei nauti porvaripuolueiden valtuutettujen luottamusta.

Syynä on salakuuntelujupakka, jossa Krista Kiuru kuunteli puhelinyhteydellä kaupunginhallituksen kokouksia. Suuri osa osallistujista ei tiennyt kuuntelusta. Kiuru on sanonut olettaneensa kaikkien tienneen eikä katso tehneensä mitään väärää.

Porin valtuustoryhmien puheenjohtajat olivat sunnuntai-illalla pohtimassa, mitä tehdä jupakan kanssa. Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Anttivesa Knuuttilan mukaan asiasta keskusteltiin laajasti. Hänen mukaansa hämmennys on suuri, eikä kokous selventänyt asiaa.

Porin vihreiden sunnuntai-iltana julkaiseman tiedotteen mukaan Krista Kiuru nauttii valtuustoryhmän luottamusta. Myös Sdp:ssa ja vasemmistoliitossa katsotaan, että kuuntelujupakka on jo loppuunkäsitelty.

– Me odotamme yhä asiaan selvennystä ilman, että yksi ryhmä vain päättää, että kaikki asiat ovat kunnossa, Anttivesa Knuuttila toteaa SK:ssa kokoomuksen näkemyksestä.

Porin perussuomalaiset ja keskusta ovat kyseenalaistaneet Kiurun luottamuksen.

– Tämä on myös moraalikysymys valtuuston puheenjohtajalle Kiurulle. Jos entinen viestintäministeri ja demarien tiedustelulakiekspertti on tällaiseen toimintaan osallistunut, niin ei sitä voi muiden niskaan vierittää, Knuuttila sanoo.

Hänen mukaansa ihmeellistä on myös, että kuuntelua tapahtui useamman kerran ja pöytäkirjoihin läsnäolijoita muutettiin äänestyspäätöksellä jälkikäteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)