Kansanvalta on kehittynyt vuosisatojen kuluessa Magna Cartasta 1215 lähtien. Varsinainen liberaalin demokratian läpimurto tapahtui 1900-luvulla. Kommunismin romahdettua 1989 luulimme, että demokratian ja markkinatalouden voitto on maailmanlaajuinen. Nyt 25 vuotta myöhemmin olemme tilanteessa, jossa länsimainen demokratia on suurissa vaikeuksissa.
Kansakuntia on aina johtanut sen eliitti, aatelisto tai älymystö. Demokratian hienous on siinä, että se antaa jatkuvasti eliitille signaaleja sen toiminnan hyväksyttävyydestä. Järjestelmä korjaa itseään. Vallankumouksia ei enää tarvita.
Björn Wahlroos on kirjassaan Hiljainen vallankumous nostanut esille olennaisen kysymyksen. Demokraattisen järjestelmän ja päätöksenteon hyväksyttävyys edellyttää, että poliittiset päätöksentekijät kykenevät jatkuvasti parantamaan yhteiskunnan hyvinvointia. Jos järjestelmä ei siihen pysty, vaarantuu demokratian hyväksyttävyys. Näin yhteiskuntajärjestelmässä olevat muutoksen esteet voivat vaarantaa demokratian.
Kiinalaisen silmissä läntinen maailma näyttää nykyään riitelevältä, päätöksentekoon kyvyttömältä ja vaikeuksista vaikeuksiin ajautuvalta porukalta. Hänen ajatuksissaan Kiinan yksipuoluevalta luo vakautta ja tasaista hyvinvoinnin kasvua. Kiina tulee tulevaisuudessa entistä vahvemmin haastamaan läntisen demokratian omalla teknokraatisella ja autoritaarisella mallillaan.
Läntisen yhteiskunnan pahoinvointia kuvaavat Barack Obaman ja Donald Trumpin voitot USA:ssa, Brexit ja Emmanuel Macronin ja monen Itä-Euroopan populistijohtajan vaalivoitot. Ihmiset ovat tyytymättömiä ja he haluavat muutosta.
Lännen ongelma eivät ole muutosliikkeet. Ne ilmaisevat pahoinvointia. Ongelma on eliitin arroganssi ja kyvyttömyys nähdä muutoksen tarvetta. Eliitin on vallannut usko ja ideologia ehdottomasta oikeassa olemisesta.
Tuntuu siltä, että eliitti ei hyväksy demokratiaa. Brexit oli väärin, kun se ei tuonut ”oikeaa” lopputulosta. Trumpin valinta oli väärin, koska se edusti laajan maaseudun valkoisen väestön tahtoa.
Populistipuolueiden menestys Itä-Euroopassa on väärin, koska ne hyödyntävät valtaansa sen sementoimiseen. Kun vaaleissa tapahtuu suuri muutos, päätöksentekijöiden pitää mennä peilin eteen ja kysyä: ovatko USA:n ja Kiinan kaupan säännöt amerikkalaiselle teollisuustyöntekijälle oikeudenmukaiset. Oikea vastaus ei ole, että Kiina on vapaakaupan soihdunkantaja ja Trump vaarallinen muurien rakentaja.
Länsimaisen demokratian perustaa jäytää vakavasti media. Väestön sivistystaso nousee, mutta lehdistön artikkeleiden taso heikkenee. Missä ovat analyyttiset artikkelit? Medialla on vahvat ennakkoasenteet ja faktat pannaan tukemaan niitä. Media yrittää lisätä suosiotaan vakavia, usein perusteettomia, uhkakuvia luomalla. Kuinka paljon lehdet kirjoittivatkaan, kuinka vakava uhka Euroopalle on Marine Le Penin valinta Ranskan presidentiksi. Jokainen Ranskaa tunteva tiesi, ettei hänellä olisi mitään mahdollisuuksia vaalien toisella kierroksella.
Media luulee usein myös olevansa demokratian vahtikoira, kun se kuulopuheiden perusteella tyrmää kaikki hallituksen uudistusesitykset. Analyyttisiä arvioita uudistuksista ja niiden sisällöstä harvoin saa lukea. Sen sijaan haastateltujen tavallisten ihmisten pelkoja, prosessien poliittista peliä ja vaatimuksia kaikesta hyvästä saa lukea. Erikoisin on suomalaisen lehdistön käsitys, että demokratiassa poliittiset päätöksentekijät eivät saa ohjata lainsäädäntötyötä, vaan asiat on jätettävä asiantuntijoille. Selvästi kiinalaisen lehdistökoulun kasvatteja.
Suuri ongelma on myös 1970-luvun itsesensuurista muistuttava poliittisen korrektiuden vaatimus. On aiheita, joihin ei saa suhtautua kriittisesti kuten ilmaston muutos ja joihin on aina suhtauduttava kriittisesti kuten Trump ja Putin.
Suurin ongelma kuitenkin on lännessä poliittisten visioiden puute. Poliitikot vain ratkovat ongelmia. Mutta näkemys siitä, mihin maata pitäisi viedä, puuttuu. Ja jos muutoksia ehdotetaan, on media ne aina ensimmäiseksi lyttäämässä alas. Meille on syntynyt muutoksen vastainen rintama. Ja nyt vielä perustuslakiakin käytetään yhteiskunnan uudistusten estämiseen.
Suuri haaste onkin, että yhteiskuntaa muuttavat ratkaisut tehdään Silicon Valleyssa. Maailmaan tulee huikealla vauhdilla uusia innovaatioita. Ne muokkaavat merkittävästi elämäämme. Joudutaan kysymään, ymmärtävätkö päätöksentekijät, mihin olemme menossa.
Politiikka onkin nykyisin paljolti katteettomien lupausten antamista. Joskin tässä suhteessa on merkittäviä eroja eri puolueiden välillä. Hillary Clinton lupasi paljon hyvää, mutta kaikki tiesivät, että ne olivat vain lupauksia. Trump lupasi muutosta. Nyt Clintonin tukijat ovat kauhuissaan, että Trump todella aikoo toteuttaa lupauksiaan. On sääli, että politiikka menee suuntaan, jossa katteettomien lupausten sijasta luotetaan vielä enemmän katteettomiin lupauksiin. Tämä tulee horjuttamaan demokratiaa.
Maailmassa menestyvät maat, joissa vapaus, luovuus, sananvapaus ja markkinatalous ovat vahvoja. Siksi läntinen liberaali demokratia voi menestyä kilpailussa. Mutta se edellyttää, että korjaamme järjestelmämme puutteet. En halua nähdä, että Kiina on supervalta, joka levittää oman yhteiskuntamallinsa meille.
