Verkkouutiset

”Sitralla liikaa aikaa ja rahaa hippi-ideologioiden edistämiseen”

Kansanedustaja on tuohtunut Sitran julkistamasta raportista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sitran tuoreessa raportissa esitetään, että suomalaiset siirtyisivät vegaaniruokavalioon ja luopuisivat autoistaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Kansanedustaja Mikko Kärnän (kesk) mielestä Sitran raportti on suuri vitsi.

– Ruokavalion osalta raportti ei huomioi esimerkiksi nurmiviljelyn hiilensidontaa, hiilineutraalia riistaa ja villikalaa tai sitä, että maitoketjussa tähdätään jo nyt hiilineutraaliuteen. Suomessa lähiruoka on liharuokaa ja maamme tarvitsee erityisesti märehtijöitä. Ne muuttavat ihmisravinnoksi kelpaamattoman biomassan ravinnoksi ja hoitavat uhanalaisia perinnebiotooppeja, hän sanoo.

Autoilun osalta Kärnä toteaa, että Sitran raportti jättää kokonaan huomiotta sähköautojen akkujen valmistuksessa syntyneet päästöt sekä biopolttoaineet.

– Eihän tällaisissa laskelmissa ja raporteissa ole mitään järkeä! Sitralla näyttää olevan aivan liikaa aikaa ja rahaa hippi-ideologioiden edistämiseen. Olisi järkevämpää käyttää nämä panostukset esimerkiksi arktisten erityiskysymysten ratkaisemiseen. Asiasta olisi hyvä keskustella hallitusneuvotteluissa.

LUE MYÖS: Suomelle tarjoillaan radikaalia muutosta ilmaston vuoksi

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)