Sisäministeriö ja Poliisihallitus ovat käynnistäneet nuorille suunnatun sosiaalisen median kampanjan, jonka tarkoituksena on kannustaa nuoria pohtimaan sosiaalisen median keskustelukulttuuria ja vihapuheen vaikutuksia lähipiirissä ja laajemmin yhteiskunnassa.
– Erityisesti näin koronapandemian aikana ihmisten vuorovaikutus on siirtynyt yhä enemmän verkkoon. Somealustat tuovat meidät lähemmäksi toisiamme, mutta varjopuolena niiden kautta leviää myös vihaa. Haluamme herättää nuoria ja kaikkia muitakin pohtimaan sitä, miten käytämme näitä keskustelualustoja. Puhummeko verkossa samoin kuin jos keskustelukumppanimme olisi meitä vastapäätä? Verkossa pätevät samat lait ja säännöt kuin kasvokkain, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) toteaa.
Tänä vuonna tehdyn EU Kids Online -tutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia nuorista on nähnyt kiusaamista tai vihapuhetta verkossa. Kiusaamisen ja vihapuheen raja on nuorille verkossa hämärä. Sama koskee toden ja epätoden erottelua verkkosisällöissä.
– Koska kiusaaminen ja vihapuhe leviävät yhä enemmän myös verkossa, on tärkeää, että nuoret osaavat tunnistaa huolta herättävät tilanteet ja tarvittaessa hakea tukea tilanteisiin. Myös aikuisten on tärkeää ymmärtää verkossa ilmenevän vihanpuheen vaikutuksia, sanoo opetusministeri Li Andersson (vas.).
Vihapuhe on lisääntynyt
Poliisiammattikorkeakoulun julkaiseman viharikosraportin mukaan sanallisten loukkausten, uhkausten ja häirinnän määrä on kasvussa. Esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan -rikosten määrä on kolminkertaistunut. Viranomaisten tilastot eivät kuitenkaan kerro vihapuheen kokonaismäärää, sillä vain osa tapauksista tulee viranomaisten tietoon.
– Vaikka kaikki vihapuhe voi olla haitallista, poliisin rooli on nimenomaisesti tutkia rangaistavaa vihapuhetta eli sellaista, joka täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo.
– Rakentava kritiikki on aina paikallaan, eikä poliisi halua rajoittaa ihmisten sananvapautta. Sananvapauteen kuuluu kuitenkin myös vastuu sanoista. Poliisi puuttuu aktiivisesti, kun puheet menevät rangaistavan puolelle, hän jatkaa.
Oikeusministeriö selvitti vuonna 2016 vähemmistöihin, kuten romaneihin, maahanmuuttajiin, vammaisiin tai seksuaalivähemmistöihin kohdistunutta vihapuhetta ja häirintää. Yleisimmin vihapuhe tai häirintä oli muodoltaan sanallisia loukkauksia, häirintää, nöyryytystä tai nimittelyä. Vihapuhe vaikutti vastaajien mukaan eniten turvallisuuden tunteeseen ja psyykkiseen terveyteen, mutta myös viranomaisluottamukseen.
Sisäministeriön mukaan vihapuhe vähentää turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta ja on uhka demokratialle. Se rapauttaa luottamusta toisiin ihmisiin, viranomaisiin ja oikeusjärjestelmään.
Viime vuonna julkaistun Viha vallassa -tutkimuksen mukaan vihapuhe kohdistuu pieneen osaan yhteiskunnallisista päätöksentekijöistä, mutta vaikuttaa laajemmin halukkuuteen hoitaa yhteisiä asioita.
– Kyse ei ole siitä, etteikö ketään saisi enää kritisoida. Sananvapauteen ja avoimeen suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluu kovakin kritiikki – erityisesti poliitikkoja kohtaan. Väärillä raiteilla ollaan silloin, jos mukaan tulee ihmisen tai hänen läheistensä uhkailu, mustamaalaaminen tai painostaminen. Oma mielipide pitää osata esittää loukkaamatta toisten oikeuksia, Ohisalo sanoo.
