Verkkouutiset

Sisäministeri Horst Seehofer: Islam ei kuulu Saksaan

Ministeri on ilmoittanut nopeuttavansa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan uusi sisäministeri Horst Seehofer sanoo Bild-lehden haastattelussa, ettei maan tulisi luopua omista kristillisistä perinteistään. CSU-puolueen puheenjohtajana toimivan Seehoferin mukaan islam ei kuulu Saksaan.

– Saksassa asuvat muslimit ovat toki osa maatamme, hän sanoo.

Baijerin kristillisdemokraatit ovat suhtautuneet pakolaiskriisiin liittokansleri Angela Merkeliä tiukemmin. Myös Seehofer on arvostellut voimakkaasti Merkelin maahanmuuttopolitiikkaa.

BBC:n mukaan ministerin lausuntojen taustalla on pyrkimys kalastella takaisin äänestäjiä populistiselta Alternative für Deutschland (AfD) -puolueelta.

Seehofer on sanonut vauhdittavansa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuksia. Saksaan saapui vuoden 2015 pakolaiskriisin seurauksena yli miljoona turvapaikanhakijaa Syyriasta.

Kristillisdemokraattien tulos viime vuoden liittopäivävaaleissa oli heikoin lähes 70 vuoteen. Kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi noussut AfD voitti 94 paikkaa ja pääsi ensimmäistä kertaa parlamenttiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)