Verkkouutiset

Sirkka-Liisa Anttila: Suomen ajelehtiminen kohti taloudellista kestämättömyyttä on nyt katkaistu

Keskustan kansanedustaja odottaa budjettiriihestä pieni- ja keskituloisten asemaa sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta kohentavia päätöksiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) mukaan Suomen talous on vihdoinkin kääntynyt vahvalle kasvu-uralle Juha Sipilän (kesk.) hallituksen määrätietoisten toimenpiteiden johdosta. Hänen mukaansa ennusteet ovat Suomen taloudesta ja työllisyydestä valoisampia kuin aikoihin.

– Suomen ajelehtiminen kohti taloudellista kestämättömyyttä on nyt katkaistu. Hyvin hoidettu talous on vakaan yhteiskunnan kivijalka, Anttila sanoo tiedotteessaan.

Hän kertoo odottavansa elokuun lopussa pidettävältä hallituksen budjettiriiheltä nyt erityisesti pieni- ja keskituloisten asemaa sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta kohentavia päätöksiä.

– Keskusta on esittänyt esimerkiksi takuueläkkeen korotusta n. 50 eurolla.

Anttila pitäisi myös hallituksen syksyllä 2015 päättämän määräajan päähänsä tulleen ns. solidaarisuusveron ennallaan. Hänen mukaansa palaaminen solidaarisuusveron aiempaan tasoon olisi täysin väärä viesti työmarkkinoille.

– Kun muilta vaaditaan vastaantuloa, pitää hyvätuloisten edes jotenkin olla mukana.

Budjettiriihen päätöksillä on hänen mukaansa myös huolehdittava kilpailukyvystä, jotta myönteistä talous- ja työllisyyskehitystä sekä yrittämisen edellytyksiä voidaan Suomessa vahvistaa.

– Se on tehokas lääke torjumaan eriarvoistumista ja syrjäytymistä, joka koskee erityisesti nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)