Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Sinuhe Wallinheimo: Yrittäjien eteen tarvitaan nyt tekoja

Yrittäjät ovat koronapolitiikan kärsijöitä, kansanedustaja sanoo.

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) on huolissaan yrittäjien tilanteesta koronaepidemian keskellä.  Kokoomusedustaja kertoo saaneensa yrittäjiltä tiukkaakin palautetta koronatoimista.

– Ymmärrettävästi kovinta palautetta ovat antaneet ravintola- ja matkailuyrittäjät. He ovat joutuneet hallituksen sekavan koronapolitiikan kärsijöiksi, Wallinheimo kirjoittaa Keskisuomalaisen kolumnissaan.

– Kaikki heistä ymmärtävät, että heillä on oma vastuunsa koronaviruksen taltuttamisessa. Mutta he eivät ole ymmärtäneet sitä, miksi esimerkiksi aukioloaikoja ja asiakasmääriä koskevaan sääntelyyn ei sovellettu yritys- ja aluekohtaisia eroja.

Wallinheimo vaatii hallitukselta nyt tekoja yrittäjien tilanteen helpottamiseksi.

– Akuutin kriisin hoitamisessa se tarkoittaa sitä, että keväällä määräaikaisiksi kaavailtuja koronatoimia, kuten konkurssilain väliaikaisia muutoksia, lyhennettyjä yt-neuvottelu- ja lomautusprosessia sekä yrittäjien työttömyysturvaa, on jatkettava.

– Sopii myös muistuttaa, että aivan valtaenemmistö yrityksistä kantaa Suomessa jo nyt yhteiskunnallista vastuuta yli lakien ja normien, vaikka maamme pääministeri muuta vihjaileekin, Wallinheimo kirjoittaa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt