Verkkouutiset

Sinuhe Wallinheimo: Hallitus rikkoi velkaennätyksen

Suomi on ottamassa 18,8 miljardia euroa velkaa tänä vuonna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon mukaan hallitus rikkoi lisätalousarviollaan kaikkien aikojen velkaennätyksen.

– Hallituksen historiallisen suuri lisätalousarvio lanseerattiin hämmennystä herättäen. Jos aikaisempina vuosina on lisätalousarviossa puhuttu lähinnä kymmenistä, korkeintaan sadoista miljoonista euroista, tämä hallitus lyö pohjat: 5,5 miljardia euroa rahaa lähti käyttöön pelkällä lisätalousarviolla, Wallinheimo kirjoittaa Keskisuomalaisessa.

Wallinheimo muistuttaa, että koskaan historiansa aikana Suomi ei ole yhdessä vuodessa velkaantunut näin paljon.

– Summa on jo 18,8 miljardia ja menee varmasti päälle 20 miljardin tänä vuonna. Jokaista suomalaista kohden on otettu noin 7 500 euroa lisävelkaa tänä vuonna.

Velanotto on Wallinheimon mukaan osin perusteltua poikkeuksellisen koronakriisin takia. Raja on hänen mukaansa kuitenkin vedettävä johonkin.

– Nyt velanoton mittaluokka oli jo kuitenkin lisätalousarviossa ylimitoitettua ja seassa on paljon myös ”heräteostoksia”, joita varsinkin keskusta on jo julkisesti kritisoinut. Se ei kuitenkaan estänyt keskustaa kuittaamasta niitä, Wallinheimo kirjoittaa.

Kokoomusedustaja vaatii hallitukselta toimia, joilla Suomen talous saadaan jälleen kestävälle pohjalle.

– Valitettavasti hallitus ei tehnyt nyt ensimmäistäkään päätöstä siitä, kuinka velkaantuminen saataisiin pidemmällä aikavälillä hallintaan, hän toteaa.

– Fakta on, että leikkauksilta ja työmarkkinauudistuksilta ei voi edes Sanna Marinin (sd.) hallitus välttyä. Tai voi välttyä, jos ainoa vastaus on, että seuraava sukupolvi maksaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)