Verkkouutiset

Simon Elon mukaan on syntynyt uusi käsite: Punaviherpersut

Sinisten ryhmyrin mukaan PS:n linja vahvistui keskiviikon äänestyksessä eduskunnassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Vuodessa on syntynyt uusi käsite: punaviherpersut. Perussuomalaisten linjan muutos sai vahvistuksen eduskunnan keskiviikon äänestyksessä hallituksen työllisyyspolitiikasta, toteaa Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo tiedotteessa.

Elo korostaa, kuinka kansanedustaja Leena Meri (ps.) ehdotti tiistaina puheessaan oikeudellista ja taloudellista apua pienyrityksille.

– Pienten yritysten työllistämiskynnyksen madaltaminen ei kuitenkaan perussuomalaisten kansanedustajille kelpaa, vaan perussuomalaiset ovat yhteisessä rintamassa demarien, vihreiden ja vasemmiston kanssa. Aivan kuten SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne eilen Ylen A-Studiossa totesi, Elo huomauttaa.

Siinä missä Suomen maaseudun puolue oli aikanaan pienviljelijöiden puolue, on Elon mukaan Sininen tulevaisuus pienyrittäjien puolue.

– Ymmärrämme ja tunnustamme, että pienissä ja keskisuurissa yrityksissä on merkittävin mahdollisuutemme synnyttää uusia työpaikkoja. Silloin voittavat sekä yrittäjä että työntekijä.

Elon mukaan pienessä yrityksessä jokainen palkkaus voi olla kohtalonkysymys.

– Tiedän, että perussuomalaisten kannattajissa oli kioskiyrittäjää, kampaajaa ja muita pienyrittäjiä, jotka toivovat helpotusta yrittäjän arkeen. Saman vahvisti eilen julkaistu Ylen kysely.

– Perussuomalaisten kannattajista puolet kannattaa hallituksen esitystä pienten yritysten työllistämiskynnyksen alentamisesta. Selvästi pienempi osa vastustaa. Nämä perussuomalaisia äänestäneet ovat taatusti tyytymättömiä eduskuntaryhmänsä toimintaan.

Simon Elon mielestä perussuomalaisten arvio hallituksen työllisyyspolitiikan onnistumisesta on muuttunut nopeasti.

Elo muistuttaa, kuinka reilu vuosi sitten perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi ylisti hallitusta toteamalla, että ”hallitus uudistaa Suomea pitkän pysähtyneisyyden ajan jälkeen. Tulokset näkyvät: talous ja työllisyys paranevat, ja luottamus on palautunut”.

Elon mukaan vanhasta perussuomalaisesta puolueesta ei ole jäljellä kuin kuoret.

– Ei tarvitse olla punaviherpersu tai demari, jotta voi olla duunari. Olen saanut palautetta duunareilta, joiden mukaan Suomen vientiä ei pidä pysäyttää poliittisten lakkojen vuoksi. Isänmaallinen duunari on sininen. Suomessa on paras työllisyystilanne sitten 1980-luvun lopun ja siitä on pidettävä kiinni.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)