Verkkouutiset

Simon Elo. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Simon Elo: Kuka on puhunut pehmoisia?

EU-virkamiehen väitetään uhkailleen Suomea.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entinen kansanedustaja, kokoomuksen Espoon kaupunginvaltuutettu Simon Elo vaatii Twitterissä vastauksia siihen, mistä väitteet EU:n korkean virkamiehen uhkailusta ovat peräisin.

Hän viittaa Ylen uutiseen, jonka mukaan unionista on uhkailtua Suomea ”ennennäkemättömällä mainehaitalla” ja ”poliittisella paineella”, jos elvytyspaketti ei mene eduskunnassa läpi. Elo viittaa myös toimittaja Timo Haapalan kolumniin, jonka mukaan valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) puolestaan kiisti eduskunnan kyselytunnilla uhkailun.

Elo on hämillään ristiriitaisista viesteistä ja pitää Vanhasen kommenttia isona uutisena.

– Kuka siis on puhunut pehmoisia, kun on väittänyt Suomen päälle satavan EU:sta tulta ja tappuraa, Elo kysyy tviitissään.

Muistio korkeatasoisen EU-virkamiehen kanssa käydystä keskustelusta vuodettiin Iltalehden mukaan Ylelle. Julkisuudessa onkin käyty keskustelua siitä, yritettiinkö vuodolla vaikuttaa perustuslakivaliokunnan päätökseen elvytyspaketista.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) tai hänen johtamansa valtioneuvoston kanslian virkamiehet eivät ole suostuneet kommentoimaan, onko väite EU-virkamiehen uhkailusta totta vai ei.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)