Verkkouutiset

Turkki kuljettaa Kreikan rajan siirtolaisia takaisin

Silminnäkijöiden mukaan tilanne raja-alueella on rauhoittunut viikon aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turkki on alkanut kuljettaa Kreikan vastaisella rajalla olevia sirtolaisia ja pakolaisia takaisin Turkin puolelle, uutisoi New York Times. Raja-alueella olevat silminnäkijät ovat kertoneet palautuksia tehtävän Istanbuliin bussilla.

Kreikan viranomaisten mukaan rajanylitysyritysten määrä on vähentynyt muutamaan sataan päivässä, kun pahimmillaan rajan yli pyrki päivittäin tuhansia ihmisiä. Lisäksi Turkki ilmoitti perjantaina tuominneensa kolme ihmissalakuljettajaa syyrialaisen lapsen vuonna 2015 tapahtuneen kuolemaan vuoksi.

Turkin toimia on pidetty Euroopassa viestinä siitä, että Turkki saattaisi olla jälleen halukas valvomaan rajojaan ja estämään seuraavan tulija-aallon saapumisen.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tapasi maanantaina Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin kanssa. Tuolloin von der Leyen sanoi päivän olleen hyvä alku Turkin ja Kreikan välisen rajan normalisoinnissa.

– Pakolaiset tarvitsevat tukea, Kreikka tarvitsee tukea, mutta myös Turkki tarvitsee tukea. Tämä sisältää sen, että löydämme väylän, jolla edetä Turkin kanssa, von der Leyen sanoi.

– Meillä on selkeästi erimielisyytemme, mutta olemme keskustelleen niistä selvästi ja olemme puhuneet niistä toisillemme avoimesti, von der Leyen sanoi.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)