Verkkouutiset

Silmälasien pitäminen vähentää tartuntariskiä

Viruksen on todettu aiheuttavan infektioita myös silmistä löytyvien reseptorien kautta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Intialaisen tutkimuksen mukaan silmälaseja käyttävien riski saada koronavirustartunta on kaksi tai kolme kertaa muita alhaisempi.

Telegraph-lehden mukaan havainto perustui 304 sairastuneelle henkilölle tehtyyn kyselyyn. Iältään 10–80-vuotiaista potilaista 19 prosenttia kertoi käyttävänsä silmälaseja suurimman osan ajasta.

Silmälaseja käyttävien arvioitiin hierovan silmiään muuta väestöä harvemmin. Infektiot leviävät usein ihmisen koskettaessa ensin saastunutta pintaa ja myöhemmin kasvojaan.

– Ihminen koskettaa kasvojaan keskimäärin 23 kertaa ja silmiään keskimäärin kolme kertaa tunnissa. Pitkäaikainen silmälasien käyttö voi vähentää silmien koskettelua ja hieromista, tutkijat toteavat.

Vastaavia havaintoja on tehty myös Kiinassa, jossa sairaalahoitoon joutuneiden joukossa oli suhteessa viisi kertaa vähemmän silmälaseja käyttäviä koko väestöön verrattuna.

Silmistä löytyvien ACE2-reseptorien on todettu olevan eräs koronaviruksen väylistä elimistöön. Silmälasit voivat tuoda suojaa esimerkiksi torjumalla pisaratartuntoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)