Verkkouutiset

Silmälasit voivat estää viruksen tarttumisen

Kiinassa vain harva koronan takia sairaalaan joutuneista käytti silmälaseja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinalaisten tutkijoiden mukaan silmälaseja käyttävillä ihmisillä vaikuttaa olevan pienempi riski sairastua koronavirukseen. JAMA Ophthalmologyn julkaiseman tutkimuksen mukaan pandemian lähdettyä liikkeelle Wuhanissa vain harva silmälaseja käyttävä päätyi sairaalahoitoon.

Tutkijat halusivat selvittää aihetta lisää ja keräsivät sitä varten dataa silmälaseja käyttävistä koronaviruspotilaista.

Tutkimuksen mukaan 276 koronaviruspotilaasta 16 (5,8  prosenttia) käytti silmälaseja enemmän kuin kahdeksan tuntia päivässä. He olivat kaikki likinäköisiä.

Seuraavaksi tutkijat tarkastelivat likinäköisten osuutta Hubein maakunnassa, jossa sairaala sijaitsi. Heidän osuudekseen osoittautui 31,5 prosenttia maakunnan asukkaista, mistä tutkijat päättelivät, että lyhytnäköisten koronaviruspotilaiden osuus sairaalahoidossa oli yli viisi kertaa vähemmän kuin heidän osuudestaan koko väestössä voisi olettaa.

The Conversationin mukaan tutkimuksen tuloksiin on suhtauduttava varauksella ja aihetta on tutkittava lisää muun muassa vertailemalla silmälaseja käyttävien ja muista henkilöistä koostuvien ryhmien tartuntojensaantia. Kiinalaistutkimuksen otanta oli myös hyvin pieni ja paikallinen. Tutkimuksen perusteella ei siis vielä ole syytä suosittaa lasien käyttöä kaikille.

Silmälasien suojaavalla vaikutuksella on looginen selitys: virus voi päästä kehoon silmien limakalvojen kautta. Silmälasit suojaavat siltä, että silmiä tulee kosketeltua vähemmän, eikä virus pääse tällöin kulkeutumaan käsistä silmiin. Maailmalla on raportoitu, että terveydenhuollossa silmien suojaamatta jättäminen on aiheuttanut koronaviruksen leviämistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)