Verkkouutiset

Siksi sydämeni on oikealla

BLOGI

Pohdiskelin muutamia keskeisiä periaatteita, jotka ohjaavat toimintaani kokoomuslaisena kuntapäättäjänä.
Antti Häkkänen
Antti Häkkänen
Kirjoittaja on kansanedustaja ja kokoomuksen varapuheenjohtaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vastuuta kaikista asukkaista, ei vain äänekkäimmistä. Kuntapolitiikka ei sovi yhden asian liikkeelle. Kunnassa on pidettävä huolta kaikista asukkaista ja kaikista asioista. Päätösten vaikutukset eivät saa olla mielivaltaisia. Kunnan päätöksissä on kuitenkin kyse ihmisten elämän kannalta isoista asioista: asunto, koulutus, terveys, työpaikka ja muut arkielämän suuret asiat. Kokonaisuus on ymmärrettävä ja on oltava tasapuolinen. Vastuullisuus tarkoittaa sitä, että päätökset perustuvat tietoon, niissä huomioidaan tasapuolisesti kaikki sukupolvet ja otetaan kokonaisuus huomioon. Pitää olla rehti ja reilu. Sydän ja oikeudentunto kohdillaan. Päättäjien ei tarvitse pelkästään jakaa, vaan voi myös vaatia. Yksilöllä on oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia muita kohtaan. Tinkimätön yhdenvertaisuus on tärkeää. Kenelläkään ei ole etuoikeuksia esimerkiksi jonoissa ohitteluun. Ihmiset ovat yhdenvertaisia riippumatta kotitaustasta, työstä tai tuloista. Kokoomus ei aseta ketään lain yläpuolelle, eikä ole yhdenkään ammattiryhmän tai muun porukan edunvalvontaryhmä. Ajamme kunnan asukkaiden tasapuolista kokonaisetua, myös tulevien asukkaiden. Pystymme perustelemaan päätökset järkevästi ja katsomaan itseämme peiliin illalla. Käyttäydymme kunnassa yhteistyötä rakentaen ja tulevaisuudenuskoa vahvistaen, ei heikentäen.

Valta paikallisille ihmisille, ei keskusjohdolle. Muilla puolueilla on kaipuuta keskusjohtoisuuteen tai maakuntiin. Parhaat ratkaisut ja ideat syntyvät kuitenkin arjen ammattilaisten toimesta paikallistasolla. Kokoomus tunnistaa ihmisten vapauden, vastuun ja yhteistyön voiman. Kun yksilöt innostuvat tekemään, siitä syntyy yhdistystoimintaa, harrastuksia, yrittäjyyttä, työtä ja elinvoimaa. Vastuu paikallisten ihmisten palveluista ja verorahoista hoidetaan parhaiten, kun päätösvalta on lähellä. Paikallisuus on myös parasta lääkettä populismiin ja ihmisten aitoon osallisuuteen. Kunnallinen päätöksenteko oli parasta lääkettä kansan yhtenäisyydelle myös 1918 tapahtumien jälkeen. Vastuun kantaminen ei ole räyhäämistä ja mustavalkoista huutelua yhden asian perässä vaan maltillista kokonaisuuksien ja kaikkien kuntalaisten ymmärtämistä. Mitä kauemmaksi päätösvalta viedään, sitä useammat ihmiset passivoituvat ja sitä heikommin päätökset ottavat huomioon juuri kotikunnan olosuhteet. Siksi Kokoomus kannattaa esimerkiksi työpaikoilla paikallisen sopimisen lisäämistä, kuntapäättäjien vastuuta kotikunnan asioista ja luotamme osaaviin opettajiin, sairaanhoitajiin sekä muihin paikallistason ammattilaisiin.

Kunta on yhteisö, ei pelkkä julkisen vallan virkakoneisto. Yhteisöön kuuluvat asukkaat, yhdistykset, yritykset ja muu täysin julkisen organisaation ulkopuolinen toiminta. Pääosa kunnan elinvoimasta syntyy muualla kuin kunnan kabineteissa. Tämä on ideologinen ero erityisesti suhteessa vasemmistopuolueisiin, joissa julkisen vallan kaikkivoipaisuutta ihmiselämän kokonaisvaltaisessa ohjaamisessa korostetaan jatkuvasti. Tämä ideologinen ero heijastuu käytännön päätöksiin monin tavoin.

Kunnan elinvoima syntyy ihmisten aktiivisuudesta. Kaikki 309 kuntaa ovat erilaisia. Olosuhteet ovat erilaisia, mutta kaikkialla pätee samat perusperiaatteet. Mitä enemmän ihmiset aktivoituvat ja tekevät, sitä enemmän kunnassa on elinvoimaa. Mitä enemmän on yrittäjämyönteisyyttä, kannustusta yhdistystoimintaan, rohkaisua uusiin ideoihin ja muuhun oma-aloitteiseen toimintaan, sitä enemmän on elinvoimaa ja sosiaalista elämää. Päättäjien tehtävä on kannustaa ihmiset liikkeelle.

Yhteisöllisyys ja sosiaalinen vastuu toisista. Ihmisten aito aktiivisuus ja toimeliaisuus luovat sosiaalista hyvinvointia. Hyvät julkiset palvelut tarvitaan, mutta tosiasia on se, että mitkään julkisen vallan resurssit eivät riitä, jos virkamieskoneistolla yritetään korvata ihmisten omaehtoisen sosiaalisen elämän toimeliaisuus ja yhteisöllisyys. Esimerkiksi partiolaiset, martat, MLL-aktiivit, luontoyhdistykset tai urheiluseurat luovat yhteisöllisyyttä ja elinvoimaa vain jos ihmiset ovat aktiivisia. Terveyttä edistävä liikunta, vanhusten ja nuorten yksinäisyyttä vähentävä vapaaehtoistoiminta tai erilaisten tapahtumien järjestäminen ovat pääosin vapaaehtoisten varassa. Kunnan päättäjien tehtävä on tukea ihmisiä oma-aloitteisuuteen ja vapaaehtoiseen kansalaistoimintaan. Välittämistä ja sosiaalista vastuuta ei voi ulkoistaa virkamiehille. Siksi sydän on oikealla tässäkin asiassa.

Yksilöllisyyttä ja mahdollisuuksien tasa-arvoa, ei massakohtelua ja tasapäistämistä. Jokainen ihminen on erilainen ja ainutlaatuinen. Jokaisella on omia heikkouksia ja vahvuuksia. Sairaudet, oppimisen vahvuudet ja vaikeudet tai muut yksilölliset ominaisuudet pitää huomioida. Jos ihmisiä kohdellaan massana tai jonkin ryhmän jäsenenä, yksilön toiveet ja tarpeet jäävät järjestelmän rattaisiin. Massakohtelu on yleensä kalliimpaa ja resurssit ohjautuvat väärin. Verot nousevat turhaan. Resursseja jaetaan kaikille, vaikka tarpeet ovat yksilöllisiä. Kokoomuksessa suosimme useasti täsmällisiä ongelman juurisyihin puuttuvia yksilöllisiä ratkaisuja niin koulutuksessa, sosiaaliturvassa, työmarkkinoiden sääntelyssä kuin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tuorein esimerkki on vasemmistohallituksen tekemä oppivelvollisuusuudistus, jossa rahaa jaetaan massakohteluna koko ikäluokalle, vaikka resurssit pitäisi kohdentaa yksilöllisten oppimisvaikeuksien tunnistamiseen ja tukemiseen.

Verot ja maksut on pidettävä kurissa. Eläke, palkka, yrittäjätulo ja muut tulot ovat ihmisten omia rahoja, ei valtion tai kunnan yhteisiä rahoja. Monet ovat tiukoilla, tekevät pitkää päivää töissä ja hankkivat lisää osaamista, jotta voivat maksaa asuntolainat, autot, lasten ruuat ja muut arjen kulut. Kokoomus puolustaa työstä tai tulotasosta riippumatta ahkeruutta ja toimeliaisuutta. Se hyvä mitä toiselle annetaan, on jonkun täytynyt ensin työllään tehdä. Paras lääke on kannustaa yrittäjyyteen ja työntekoon, jolloin jaettavaa on enemmän ilman veronkorotuksia. Yksi kunnallisveroprosenttiyksikkö tarkoittaa keskituloiselle lähes 400 euroa pois lompakosta vuodessa. Siis pois omasta ja perheen kulutuksesta, palvelualan työllistävistä yrityksistä ja hyvinvoinnista. Tämän takia Kokoomus vastustaa veronkorotuksia enemmän kuin muut puolueet. Tämän takia kokoomuslainen kuntapolitiikka on paras tae ostovoimasi puolustamiseksi.

Palvelutuotannossa pitää valita paras palvelu, jotta verot eivät nouse. Kuntien välillä on huimat erot palvelujen kustannuksissa ja laadussa. Kuntapäättäjät voivat järjestää palveluja kalliisti tai edullisesti. Jos päättäjät eivät ota käyttöön parhaita keinoja palvelujen järjestämiseksi, kuntalaisten verot nousevat tarpeettomasti. Tämä paine kasvaa tulevina vuosina. Tämän takia Kokoomus ei suhtaudu ideologisesti palvelutuotantoon. Meille on tärkeää, että palvelut ovat helposti saatavilla, laatu on hyvä ja valvonta pelaa. Se ei ole olennaista, kenen palkkalistoilla esimerkiksi siivooja tai lääkäri on. Jos yritys tekee esimerkiksi katujen aurauksen laadukkaasti, mutta 10% kuntaa halvemmalla, yritykseltä kannattaa palvelu ostaa. Miksi? Koska silloin kuntalaisten veroja ei tarvitse nostaa. Kokoomus on paras tae sille, että palvelun laatu ja verotuksen taso ovat kohdillaan.

Mahdollisuuksia enemmän kuin uhkia. Päättäjäksi ei kannata valita sellaisia, jotka jäävät maalailemaan pelkkiä uhkakuvia. Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia, jos niitä haluaa oikeasti nähdä. Nyt uuden teknologian ja digitaalisuuden aikakaudella ratkaisuja löytyy vielä enemmän, jos asenne on kunnossa. Kotimaasta löytyy jo naapurikunnista ja yrityksistä uusia ratkaisuja. Suomessa tuottavuusloikka otettaisiin jo pelkästään sillä, että parhaat käytännöt levitettäisiin muihin kuntiin. Ideologisista syistä monet puolueet eivät ole tähän valmiita. Myös maailmalla innovatiivisimpien kaupunkien ja yritysten toimesta on jo tehty monet ratkaisut meille valmiiksi. Hyviä käytäntöjä kopioimalla ja ihmisten ja yritysten innovointikykyä hyödyntämällä tulevaisuus näyttää valoisalta. Palvelujen järjestämiseen ja kunnan kehittämiseen pitää olla edistysuskoa ja avointa mieltä. Siksi Kokoomus. Siksi sydän on oikealla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)