Verkkouutiset

Sijoittajat säikähdelleet Kiinan ja USA:n puheita

Kauppasodan uudelleen leimahtaminen on Danska Bankin mukaan edelleen markkinoiden suurimpia riskejä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Markkinat ovat Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppaisen mukaan muutaman kerran viime viikkojen aikana säikähtäneet Kiinan ja USA:n edustajien puheita.

– Perustavanlaatuiset näkemyserot hiertävät suurvaltojen välejä. Kauppasodan uudelleen leimahtaminen on edelleen markkinoiden suurimpia riskejä. Voi olla, että USA ja Kiina ovat jo uudentyyppisessä suurvaltojen taistelussa, joka jatkuu vuosikymmeniä, Kemppainen arvelee pankin tiedotteessa.

Markkinatunnelmia on hänen mukaansa tukenut globaalisti riittävän hyvin sujuva tuloskausi ja toiveet koronarokotteen kehitystyön edistymisestä.

– Tuloskausi USA:ssa on itse asiassa sujunut alhaisiin ennakko-odotuksiin nähden historiallisen hyvin. Lisäksi rahapolitiikan ja finanssipolitiikan tuki jatkuu valtavana. Yhdysvalloissa neuvotellaan uudesta finanssipoliittisesta tukipaketista ja heinäkuussa EU:n toipumisrahastosuunnitelma eteni, Kemppainen muistuttaa.

Keskuspankkien toimista voidaan hänen mielestään todeta, että hanat ovat auki. Euroopan keskuspankki EKP pysyi kesän aikana odotetusti erittäin elvyttävänä. Yhdysvaltain keskuspankin Fedin viesti heinäkuun kokouksessaan oli, että tehdään kaikki mahdollinen niin pitkään kuin tarvitaan.

Suomalaiset Danske Bankin yksityissijoittaja-asiakkaat kävivät pankin mukaan heinäkuussa aktiivisesti kauppaa kesälomista huolimatta. Suomessa kauppaa käytiin nouseviin kursseihin, ja Suomen osuus vaihdosta pysyi lähellä 80 prosenttia.

Tuloskausi ja heikkenevä Yhdysvaltain dollari toivat pankin mukaan heinäkuussa melko isoja alueellisia tuottoeroja eurosijoittajille. Kokonaisuutena suomalaiset yksityissijoittajat olivat netto-ostajia Suomessa ja nettomyyjiä USA:ssa ja Saksassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)