Sinuhe Wallinheimo. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

”Sieltä tulee sangollinen A4-papereita lisää normeja”

Kokoomuksen Sinuhe Wallinheimon mukaan norminpurku uupuu hallitusohjelmasta.

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo pitää valitettavana, että uuden hallituksen ohjelmassa on hyvin vähän kirjauksia norminpurusta.

Wallinheimo kirjoitti tiistaina Twitterissä, että parsinavetoista luopuminen on ainoa sääntelyn purkamiseen liittyvä vahva kirjaus uuden hallituksen ohjelmassa. Kansanedustajan mukaan suunta on väärä. Hänen mukaansa sääntelyn purkamisella lisättiin työllisyyttä viime hallituskaudella.

– Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen, koeajan pidennys ja takaisinottovelvoitteen lyhentäminen selkeästi lisäsivät työpaikkoja. Irtisanomissuojan helpottaminen tulee myös olemaan erittäin merkittävä toimenpide. Ravintola-alalla alkoholilain uudistus oli myös iso uudistus, Wallinheimo kertoo Verkkouutisten haastattelussa.

– Nythän olemme esimerkiksi kaupan aukioloaikojen vapauttamisesta nähneet, että sunnuntaista on kauppojen aukiolojen vapauttamisen jälkeen tullut parempi kauppapäivä kuin tiistai.

Wallinheimo olisi tällä hallituskaudella poistanut esimerkiksi ulkomaalaisen työntekijän saatavuusharkinnan. Hän pelkää, että ”norminpurkuun liittyvä hyvä kehitys” voi nyt ottaa takapakkia.

– Totuuden nimissä hallitusohjelmassa oli vain puolesta tusinasta tusinaan sellaisia kirjauksia, joiden avulla normeja voidaan purkaa. Ainoa vahva kirjaus liittyi parsinavetoista luopumiseen, joka ei kyllä työllisyyttä lisää siinä määrin kuin viime hallituskaudella sääntelyn purkamisen avulla pystyttiin tekemään.

– Sieltä tulee nyt sangollinen A4-papereita lisää normeja. Siinä mielessä, missä viime hallituskausi oli ”saa tehdä” -hallitus, jossa koitettiin saada lisää vapauksia kuluttajille ja yhteiskunnalle, niin nyt mennään valitettavasti taas tähän ”ei saa tehdä” -mentaliteettiin, Wallinheimo päättää.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt