Soumya Swaminathan. / Youtube

Shakkimestari vastustaa huivipakkoa – ”ihmisoikeuksien vastaista”

Soumya Swaminathanin mukaan Iranin lainsäädäntö loukkaa räikeästi hänen ilmaisunvapauttaan.

Intialainen shakkimestari Soumya Swaminathan on ilmoittanut vetäytyvänsä Iranissa järjestettävästä Aasian mestaruuskilpailusta huivipakon vuoksi.

Asian Nations Cup -kilpailu järjestetään Hamadanin kaupungissa Iranissa heinä-elokuun vaihteessa.

– Olen hyvin pahoillani, että olen joutunut jättäytymään kilpailusta pois. En halua, että minut pakotetaan käyttämään huivia tai burkhaa. Mielestäni Iranin lainsäädännön määrittelemä huivipakko loukkaa räikeästi ihmisoikeuksiani sekä ilmaisun- ja uskonnonvapauttani. Se olisi myös vastoin omaatuntoani, Swaminathan kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

– Näissä olosuhteissa ainoa tapa suojella oikeuksiani on pysytellä poissa Iranista.

Hän kertoo olevansa pettynyt, ettei shakinpelaajien oikeuksille ja hyvinvoinnille ole annettu suurempaa painoarvoa kisajärjestelyiden yhteydessä.

– On ymmärrettävää, että meidän oletetaan pukeutuvan joukkuepaitaan kilpailujen aikana, mutta urheilu tulisi pitää erillään uskontojen määrittelemistä pakollisista pukukoodeista.

Swaminathan kiittää myös saamastaan tuesta.

– Kirjoitin tämän, koska mielestäni asiat voivat muuttua aidosti vain silloin, kun urheilijat uskaltavat ilmaista mielipiteensä avoimesti.

I am very sorry to state that I have asked to be excused from the Indian Women's team for the forthcoming Asian Nations…

Posted by Soumya Swaminathan on Saturday, June 9, 2018

Kommentit