Verkkouutiset

Seksuaalivähemmistöt suuressa itsemurhavaarassa – myös nuoret

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat nuoret ovat selvästi muita suuremmassa itsemurhan vaarassa, yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Samansuuntaisia havaintoja on tehty aiemminkin, mutta nyt julkaistut tulokset perustuvat kattavaan yhdysvaltalaisaineistoon.

Tulosten perusteella 40 prosenttia seksuaalivähemmistöihin kuuluvista lukioikäisistä oli pohtinut itsemurhaa edeltävän vuoden aikana ja 25 prosenttia oli myös yrittänyt itsemurhaa. Heteronuorilla vastaavat luvut olivat 15 ja kuusi prosenttia.

Tarkemmassa analyysissa itsemurhariski havaittiin suureksi varsinkin biseksuaalipojilla. Vakavat itsemurha-ajatukset olivat yli neljä kertaa yleisempiä kuin samanikäisillä heteropojilla.

Tulokset ovat huolestuttava osoitus itsemurha-ajatusten ja -yritysten yleisyydestä seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten keskuudessa. Tutkijat toivovatkin lääkärien ja viranomaisten entistä paremmin huomioivan nämä nuoret ja heidän haasteensa.

Havainnot perustuvat runsaan 15 000 lukioikäisen yhdysvaltalaisen kyselyvastauksiin. Nuoret itse määrittelivät olevansa joko homoseksuaaleja, heteroseksuaaleja tai epävarmoja seksuaalisesta suuntautumisestaan. Tutkimuksessa ei huomioitu transsukupuolisia nuoria.

Aiempien tutkimusten perusteella homo- ja biseksuaaleilla on enemmän psyykkistä ahdinkoa, terveysongelmia ja riskitekijöitä kuin heteroseksuaalisella väestöllä.

Tutkimukset eivät paljasta, mistä terveyserot johtuvat, mutta ne voivat liittyä ns. vähemmistöstressiin, joka kumpuaa seksuaalivähemmistöjen elämän hankaluuksista sekä rakenteellisesta ja suorasta syrjinnästä.

Huomionarvoista on, että terveyserot näkyvät, vaikka seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ovat keskimäärin korkeammin koulutettuja ja parempituloisia kuin samanikäiset heterot.

Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä ja siitä kertoi Uutispalvelu Duodecim.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)