Seksuaalinen ahdistelu oli ennalta suunniteltua – ”Hyökkää ja raiskaa valkoinen nainen”

Saksan viranomaisten mukaan uutena vuonna Kölnissä tapahtunut seksuaalinen ahdistelu oli ennalta suunniteltu.

– Uutena vuonna tapahtuneet hyökkäykset naisia vastaan olivat ennalta suunniteltuja. On selvää, että ahdistelijat saapuivat Kölniin ja muihin kaupunkeihin toisilta paikkakunnilta. Yleensä tällainen tapahtuu sosiaalisen median kautta, mutta ryhmät ovat suljettuja, Saksan keskusrikospoliisi BKA sanoo Die Zeit lehden mukaan.

Poliisi kuitenkin toteaa olevan täysin selvää, että ahdistelijat ovat kommunikoineet keskenään ja sopineet kokoontumisesta.

Kölnissä naiset ja tytöt ovat tehneet tapahtuneesta jo yli 500 rikosilmoitusta, kertoo Die Welt.

Saksan oikeusministeri Heiko Maas esitti epäilyksen järjestäytyneestä toiminnasta jo viime sunnuntaina. Saman epäilyn esitti sisäministeri Thomas de Maizière.

Italialaislehti Il Giornale puolestaan kertoi maanantaina, että seksuaaliseen ahdisteluun on yllytetty muun muassa sähköpostilla ja tekstiviesteillä.

”Hyökkää ja raiskaa valkoinen nainen, käytä häntä niin kuin tahdot. Uutena vuotena tehkää taharrush gamai kaikkialla Euroopassa. Hyökätkää heidän naisiaan vastaan, näyttäkää, keitä olemme”, kuului lehden mukaan viesti.

Il Giornalen mukaan viestiä lähetettiin arabiaksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi.

Kommentit