Verkkouutiset

Seitsemän viranomaista vaatii yritystä perustavalta 16 maksua – perustamisbyrokratiasta 12 kohdan lista

Hallinto on asettanut yritystä perustavalle ehdoksi 12 kohdan listan ja kasan maksuja. Yrittäjä ei ole vielä luopunut hankkeesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aloittavan luontomatkailuyrittäjän täytyy ottaa yhteyttä seitsemään viranomaistahoon, maksaa kuusi viranomaismaksua ja viisi rekisteriotemaksua sekä tilata viisi maksullista rekisteriotetta eri viranomaisilta. Kustannukset nousevat 1 171–1 256 euroon, laskee kansanedustaja Kai Mykkänen (kok.).

– Se on järkyttävän kohtuuton tilanteessa, jossa kevyesti liikkeelle lähtevä yritystoiminta on juuri sitä, mitä Suomeen tarvitaan.

Byrokratian määrä riippuu yrityksen luonteesta. Jos yritysmuoto on toiminimi ja yritys järjestää vain yhden luontoretken vuodessa, yhden lomakkeen täyttö ja toimittaminen rekisteritoimistoon riittää. Jos liikevaihto lisäksi jää alle 8 500 euron, ei tarvitse edes liittyä arvonlisäverorekisteriin.

Jos taas yritys järjestää vuodessa kaksi luontomatkaa tai useamman, joihin kuuluu majoitus, hallinto vaatii enemmän.

Mykkäsen tuntema yrittäjä on parhaillaan perustamassa sivutoimista luontoyritystä. Hanke on vielä kesken, mutta perustamisvaiheen hallinto on jo lähes nujertanut yrittäjän.

Mykkänen listasi tuttavansa yrityksen perustamisbyrokratian. Lista näyttää tältä:

1. Varmista Kuluttajavirastosta (KKV), että yrityksesi toimiala täyttää KKV:n vaatimukset. Odota vastausta noin kuukausi.

2. Rekisteröi yrityksesi Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) kaupparekisteriin. Maksa sitä varten PRH:n tilille 110 euroa. Lähetä paperinen kaupparekisterikaavake ja maksukuitti PRH:lle.

3. Hanki kaupparekisteriote PRH:sta, hinta 4 euroa.

4. Hanki virkatodistus väestötietojärjestelmästä, hinta noin 8 euroa, toimitusmaksu noin 5,50 euroa.

5. Hanki todistus konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteristä, hinta 22 euroa.

6. Hanki ote holhousasioiden rekisteristä, hinta 15 euroa.

7. Rekisteröidy KKV:n valmismatkarekisteriin kolmella kaavakkeella. Lähetä sitä varten KKV:lle kohtien 3–6 todistukset. Lähetä myös toimintasuunnitelma.

8. Maksa KKV:lle rekisteröintimaksu 150 euroa.

9. Maksa KKV:lle vuotuinen valvontamaksu 300 euroa. Jos vuosi vaihtuu perustamisprosessin aikana, maksa uudelleen.

10. Hae lupa retkien järjestämiseen kunnan terveystarkastajalta, hinta noin 100 euroa. Liitä hakemukseen retkien turvallisuussuunnitelma.

11. Tee PRH:lle muutoshakemus, jolla ilmoitat, että KKV ja terveystarkastajat ovat myöntäneet luvat yritystoiminnan aloittamiselle. Muutosilmoituksen hinta 85 euroa. Liitä muutosilmoitukseen KKV:n valmismatkarekisterin ote, hinta 30 euroa.

12. Tee Metsähallituksen kanssa sopimus elinkeinon harjoittamisesta kansallispuiston alueella, sopimuksen hinta 40 euroa.

Mykkänen taivastelee hallinnon aiheuttamaa kuormaa. Hänen mielestään aloittavalla yrittäjällä, ainakin sivutoimisella, on karkeasti ilmaistuna kaksi vaihtoehtoa. Joko hän unohtaa koko yrityksen, vaikka asiakkaat odottaisivat ovella, tai hän jättää ilmoittautumatta viranomaisille ja pyörittää liikettään kaidan tien ulkopuolella.

Mykkänen huomauttaa, että suurin osa noin 1 200 euron ”kynnysmaksusta” kuluu rekisteröintimaksuihin ja yrittäjän omien tietojen siirtoon viranomaiselta toiselle.

– Jos Kuluttaja- ja kilpailuvirasto haluaa yrittäjän tiedot, sen pitää saada ne suoraan Patentti- ja rekisterihallituksesta, eikä niin, että yrittäjä itse ostaa kaupparekisteristä sinne antamansa tiedot.

Oma lukunsa on 300 euron suuruinen valvontamaksu. Mykkänen yritti selvittää viranomaiselta, mihin rahaa käytetään, mutta tämä asia ei selvinnyt. Sen verran paljastui, että maksulla katetaan niin sanotun vakuusjärjestelmän kuluja.

Vakuusjärjestelmällä taataan, että ennakkomaksuja maksaneet asiakkaat eivät menetä rahojaan yrityksen kaatuessa. Kaikki yrittäjät eivät kuulu vakuusjärjestelmään, mutta silti heiltä kerätään järjestelmän ylläpitoon käytettävät maksut.

– Tällaiset kohtuuttomuudet pitää poistaa, Mykkänen sanoo.

Hänen mielestään ilmoitukset kunnan terveystarkastajalle ja Metsähallitukselle ovat perusteltuja. Kaikki muut voitaisiin joko poistaa tai ainakin maksuja voitaisiin keventää.

– Kilpailu- ja kuluttajaviraston pitää tulla mukaan kuvaan vasta silloin, jos kuluttaja tekee valituksen.

Mykkänen on tehnyt luontoyrittäjän tapauksesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hän toivoo, että siihen vastaisi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.), jonka toimialaan kuuluu normien purku.

Verottaja piileskelee

Mykkänen epäilee, että julkishallinto kerää asiakasmaksuja vain siksi, että se voisi kattaa kasvavat kustannukset. Kyse olisi eräänlaisesta piiloverosta.

– Vääjäämättä sellainen epäilys tulee mieleen.

Elinkeinoelämäntutkimuslaitos Etlan tutkija Hannu Kaseva sanoo, että piiloverotus on laajentunut koko 2000-luvun ajan. Kunnat paikkaavat budjettejaan asiakasmaksuilla ja liikelaitostensa ylijäämillä, hän arvioi vuonna 2014 julkaistussa selvityksessään Kruunu ottaa omansa.

Hyväntuulinen Kaseva nauraa sarkastisesti, kun hän kuulee, kuinka paljon luontomatkayrittäjältä peritään erilaisia maksuja.

– Lupia, lupia, hän hekottelee.

Kaseva on laskenut, että vuonna 2012 julkisyhteisöt keräsivät asiakasmaksuilla 2,1 miljardia euroa. Vielä vuonna 2000 luku oli 1,3 miljardia.

”Ei ole varaa”

Maksuja peritään Kasevan mukaan myös niin sanotuista maksuttomista palveluista.

Samaan päätyi Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg. Hän yritti päästä eri kaupungeissa lukemaan valtakunnallisen kiinteistörekisterin tietoja, ja lain mukaan kansalaisella on oikeus lukea rekisterin tietoja maksutta.

Wibergin mukaan rekisterin lukemisesta perittiin korkeimmillaan 108,50 euron maksu.

– Näin kalliiseen maksuttomuuteen meillä ei ole varaa, Wiberg kirjoitti tällä viikolla Verkkouutisissa.

Samalla kun valtio ja kunnat yrittävät säästää ja välttää veronkorotuksia, ne nostavat asiakasmaksuja, Kaseva huomauttaa. Hän sanoo selvittäneensä hallitusohjelman liitetiedoista, että ensi vuonna maksut nousevat 61 miljoonaa euroa. Vuonna 2019 korotuksia on tehty jo 322 miljoonaa.

– Hallitus tekee leikkauksia, mutta asiakasmaksuja korotetaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)