Verkkouutiset

Seitsemän seikkaa ennakoi PS:n nousua

BLOGI

Ruokkiiko poliitikko populistia, kun hän agendaansa pönkittääkseen rakentaa vastakkainasettelua?
Sini Ruohonen
Sini Ruohonen
Kirjoittaja on Ajatuspaja Toivon toiminnanjohtaja ja valtiotieteiden maisteri.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kesällä 2010 Timo Soinin perussuomalaiset ylitti gallup-mittauksessa maagisen 10 prosentin rajan. Kevään 2011 eduskuntavaaleissa puolue teki hurjan tuloksen – 39 kansanedustajaa 19,1 prosentin kannatusosuudella. Se oli jytky.

Neljä vuotta myöhemmin populistit uusivat temppunsa. Jälleen vastoin ennakko-odotuksia perussuomalaiset nousi toiseksi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi 38 edustajan ryhmällä.

Tilanne on toki muuttunut kahdesta edellisestä vaaliasetelmasta. Nyt perussuomalaiset on ollut hallitusvastuussa ja puolue hajosi kauden puolivälissä. Timo Soinin perussuomalaiset on nyt Jussi Halla-ahon ja halla-aholaisten hallinnassa. Sinisen tulevaisuuden nousua on mahdotonta nähdä.

Olosuhdemuutoksista huolimatta vaikuttaa siltä, että perussuomalaisilla on eväät yllättää meidät ensi kevään eduskuntavaaleissa kolmannenkin kerran. Näin ennakoi alkukuusta myös kokenut politiikan toimittaja Unto Hämäläinen.

Millaisista lähtökohdista perussuomalaisten ensi kevään vaalimenestys rakentuu?

Ensinnäkin Halla-ahon puheenjohtajavalinnan myötä puolueen linja on kirkastunut entisestään. Jos maahanmuuttovastaisuus oli äänestäjälle aiemmin tärkeä peruste, puoluevalinta on nyt entistäkin helpompi.

Soinin perussuomalaisissa seinät olivat leveät ja katto korkealla. Puheenjohtajan piti paimentaa hajanaista joukkoa. Halla-ahon vetämässä reessä kuormasta puuttuvat harmaan sävyt. Perussuomalaisiin jääneet haluavat puhua ennen kaikkea maahanmuutosta ja sen he myös tekevät.

Toinen menestystekijä on Laura Huhtasaari, joka on ikään kuin uhrattu vaalivoiton alttarille. Siinä missä puolueen puheenjohtaja ei ole kuluttanut itseään haastatteluissa tai livepaneeleissa, on Huhtasaari ehtinyt ryvettyä presidentinvaalikampanjassa ja päivänpolitiikassa.

Huhtasaaren profiili on noussut, mutta uskottavuus karissut. Vaalien lähestyessä Halla-aho tulee esiin ikään kuin ylhäältäpäin. Käytännössä Brysselin koneesta.

Kolmanneksi, liittyen edelliseen, loppuunkulunut keskustelu sotesta palvelee perussuomalaisia. Jos ovat tiedotusvälineet kyllästyneet soteuudistukseen, niin ovat äänestäjätkin. Kunhan Halla-aho pitäytyy muissa tuoreemmissa ja mediaseksikkäämmissä aiheissa, voi hän näyttää paljon kiinnostavammalta poliitikolta kuin soten kanssa puurtavat Juha Sipilä, Petteri Orpo ja Antti Rinne yhteensä.

Neljäs peruste löytyy viestinnästä. Vuoden 2015 vaalien alla perussuomalaiset oli ainoa puolue joka osasi aidosti luoda omaa agendaa Facebookissa – ja onnistui myös synnyttämään vuorovaikutusta seuraajiensa kanssa.[1]

Jos sote-keskustelu ei sytytä, vaalien vaihtoehtoinen agenda löytyy perussuomalaisten seinältä. ”Sitä saa mitä tilaa” on toimiva somekonsepti.

Viidenneksi perussuomalaisten myötätuulta voi peilata ruotsidemokraattien menestykseen. Veljespuolueen gallupit ovat ennätyslukemissa siitä huolimatta, että Ruotsin maahanmuuttopoliittinen linja on tiukentunut läpi puoluekentän. Yhtä lailla Brexit ja Donald Trump kävivät toteen nimenomaan populistisen politikoinnin ja retoriikan keinoin. Mikä tekisi Suomesta maan, jossa trendit kulkisivat toiseen suuntaan?

Kuudenneksi voimavaraksi on laskettava resurssit. Edellisten vaalivoittojen myötä perussuomalaisten vaalikassa on moninkertainen muihin verrattuna. Pääosin siksi, että organisaatio on minimaalinen perinteisiin puolueisiin nähden.

Viime vaaleissa perussuomalaisten tunteisiin vetoava televisiomainos oli ammattimainen työnäyte, joka osoitti uhkakuvia ja kiteytti puolueen ydinsanoman: Suomi ensin. Vaalimainonnassa tuskin säästellään tälläkään kertaa sen enempää tunteisiinvetoamista kuin euroja.

Seitsemäs syy siihen, miksi perussuomalaiset saattavat saada vaalivoiton on se, että maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin liittyvistä uutisista voidaan tehdä poliittisia lyömäaseita. Maahanmuuttajan tekemää rikosta ei tokikaan pidä salata, mutta on joka tapauksessa huomioitava, että se on kuin polttoainetta perussuomalaisten kampanjalle. Uutisoinnin tulisi olla vastuullista ja kiihkotonta.

Näistä lähtökohdista tuntuukin ilmeisen tärkeältä kääntää katse peiliin.

Miten politiikan toimijat ja liepeillä työskentelevät suhtautuvat perussuomalaisiin? Kirjoitetaanko yhdestä puolueesta eri tavoin kuin muista? Perussuomalaiset-ilmiö nousi vuoden 2011 vaaleissa puhutummaksi aiheeksi kuin esimerkiksi puolueiden kannatusmittaukset.[2]

Kohdellaanko puoluetta ylipäätään eristäen tai väheksyen? Tai vielä vaarallisempaa, jos omaa poliittista agendaa pönkittää rakentamalla vastakkainasettelua ääriajatteluun. Näin poliitikko ruokkii itsensä lisäksi populistia.

Jussi Halla-aho tuskin nimeää tätä perussuomalaisten vaalivoittoa ”jytkyksi”. Gallup-mittausten ja muiden ennusteiden ylittäminen otetaan pikemminkin vastaan ”tämä on vasta alkua” -asenteella.

[1] Railo & Ruohonen: Vaalikampanjat ja julkisuuden agenda. Teoksessa Poliittisen osallistumisen eriytyminen (toim. Grönlund & Wass, 2015). Linkki: http://www.fsd.uta.fi/~vaaltut/Eduskuntavaalitutkimus_2015.pdf

[2] Railo & Välimäki: Vaalikevään media-agenda. Teoksessa Jytky. Eduskuntavaalien 2011 mediajulkisuus. Linkki: http://www.hssaatio.fi/images/stories/Jytky_-_Eduskuntavaalien_2011_mediajulkisuus_-_PDF_kirjasta.pdf

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)