Verkkouutiset

SDP:n varapuheenjohtajan mukaan ”kepu pettää aina”

SDP:n varapuheenjohtaja Maarit Feldt-Ranta on pettynyt pääministeri Juha Sipilän (kesk.) helppoheikkimäiseen esiintymiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Näyttää siltä, että pääministeri on menossa vaalimoodiin. Hän yrittää muita syyttelemällä peitellä sitä tosiseikkaa, että hallituksen päätökset ovat iskeneet kipeimmin köyhiin, vaikka hän hyvin tietää, että on olemassa myös oikeudenmukaisempi vaihtoehto, Maarit Feldt-Ranta kommentoi Juha Sipilän esiintymistä puolueensa eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.

– Sen sijaan, että pääministeri Sipilä keskittyisi tekemiensä epäoikeudenmukaisten leikkausten korjaamiseen, hän syyttelee muita. Ja kaiken tämän lisäksi keskustalaiset kansanedustajat lähettävät tiedotteita, joissa he kritisoivat hallituksen eriarvoistavaa politiikkaa, mutta mitä tekee pääministeri – hän katsoo menneisyyteen, syyttää muita ja yrittää kääntää katseen hallituksen politiikasta, Feldt-Ranta jatkaa.

Hän muistuttaa, että Sipilä lupasi ennen hallituskautensa alkua, että keskusta ei tule leikkaamaan opiskelijoilta, lapsiperheiltä, eläkeläisiltä ja muilta tuen saajilta senttiäkään pois.

– Nyt kaiken huippu on se, että keskusta puheenjohtaja Sipilän suulla vastustaa eläkeläisen toimeentulon parantamisesta, kun muut esittävät eläkeläisköyhyyden poistamista. Keskustan puheet ovat kauniita, mutta teot kovia. Ei voi muuta sanoa kuin kepu pettää aina, Feldt-Ranta sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)