Verkkouutiset

SDP:n Suna Kymäläinen: Liikenneverkkoon mittavat panostukset

Kansanedustajan mukaan perusväylää korjataan ja turvallisuutta parannetaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Tällä hallituskaudella liikenneverkkoon tullaan tekemään mittavat panostukset niin perusväylän korjaamiseksi kuin myös liikenneturvallisuuden parantamiseksi, SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen totesi torstaina SuomiAreenassa pidetyssä keskustelutilaisuudessa.

Kymäläisen mukaan on muistettava, että perusväylän korjausvelka on mittava ja uusilla toimilla onnistutaan vasta pysäyttämään sen kasvu. Hänen mukaansa tarvitaan pitkäjänteistä työtä liikenneverkoston kehittämiseksi.

– Hallitus on liikenteen osalta sitoutunut vastaamaan niin elinkeinoelämän kuin tienkäyttäjienkin tarpeisiin. 12-vuotisen valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tarkoitus on tuoda liikennepolitiikkaan pitkäjänteisyyttä. Parlamentaarisessa työryhmässä pyritään hakemaan yli puoluerajojen sekä hallituskausien ulottuvia ratkaisuja, Kymäläinen sanoi.

Keskustelutilaisuuden otsikko ”Pikeä vai bittejä?” haastoi keskustelijat pohtimaan sitä, miten tieverkkoa tulisi parantaa. Kymäläinen toteaa, että tiestön perusta on ensin saatava kuntoon, sillä sen kunto on paikoin todella heikko.

– Teknologiset ratkaisut täydentävät kokonaisuutta, mutta perusta on ensin saatava kuntoon, sillä tiestön kunto vaikuttaa liikenteen ilmastopäästöihin merkittävästi.

– Hallitusohjelman panostukset tutkimuksen ja kehityksen saralle ovat samalla sysäys uusien polttoainemuotojen kehittämiselle. Uusia ratkaisuja haetaan jatkuvasti, Kymäläinen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)