Verkkouutiset

SDP:n Pia Viitanen: Ei veronkorotus ole koskaan mukavaa

Eduskunnan täysistunnossa väiteltiin parafiinisen öljyn verotuen poistamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verotuen poistamisen esitellyt valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Pia Viitanen (sd.) sanoi valiokunnan pitävän tukea perusteettomana.

Kokoomuksen Matias Marttisen mukaan tämä lähipäästöalennus olisi ollut perusteltua käsitellä osana isompaa liikenteen verotuksen kokonaisuutta. Tällöin voitaisiin hänen mukaansa myös hakea tapaa siihen, miten ikään kuin kustannusneutraalilla tavalla poistoa voitaisiin käydä läpi. Marttisen mukaan ajankohta oli huonosti harkittu.

Keskustan Esko Kivirannan mukaan ”kokoomus on vuodesta 2015 lähtien ollut kolme kertaa korottamassa liikennepolttoaineiden valmisteveroja”. Kivirannan mukaan parafiinisen dieselin verotuelle ei ole enää perusteita, kun ottaa huomioon ajoneuvoissa tapahtuneen päästöjen puhdistusteknologian kehityksen.

Kokoomuksen Ville Kaunisto ihmetteli Kivirannan puheenvuoroa.

– Tuntuu olevan päivästä toiseen se teema, että hallituspuolueen edustajat eivät keskity oman lakialoitteensa puolustamiseen vaan keskittyvät siihen, mitä kokoomus on tehnyt, tekee, ehkä tekee ja niin edespäin. Jos teillä on niin suunnaton tarve tietyllä tavalla hakea sitä hyväksyntää kokoomuksen teoista, niin lähtekää mukaan siihen ansiotuloverojen laskemiseen. Siinä sitten voidaan yhdessä kehua toisiamme, mitä ollaan saatu aikaiseksi, Ville Kaunisto esitti.

Pia Viitasen mukaan verotuki on muuttunut perusteettomaksi ja EU-oikeuden vastaiseksi verotueksi.

– Eli myös tästä on pohjimmiltaan kysymys, ei pelkästään siitä, että haluamme tämän väen vängällä juuri nyt tehdä. Tietysti kun on monta pahaa — ei veronkorotus ole koskaan mukavaa — niin tämä ehkä lienee niistä lievin sellainen vaikutuksiltaan, Pia Viitanen sanoi.

Kokoomuksen Timo Heinonen palasi Pia Viitasen toteamukseen, etteivät veronkorotukset ”ole koskaan kivoja”.

– Jäin ihan pohtimaan, että, edustaja Viitanen, teidän täytyy olla kyllä masokistiluonne, sillä te ette ole vielä löytänyt yhtään sellaista veronkorotusta, jota te ette olisi tehneet, Timo Heinonen sanoi.

– Hah hah, Pia Viitanen kommentoi.

– Eli te näytätte nauttivan siitä, että veroja kiristetään, Heinonen jatkoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)