SDP:n Mika Kari: Hallitus pyrkii muuttamaan liikennevalvontaa pelkäksi valtion tulonlähteeksi

SDP:n kansanedustaja Mika Kari hämmästelee julkisuuteen tulleita tietoja, joiden mukaan hallitus olisi kajoamassa tieliikennelain uudistuksessa ylinopeuksien puuttumiskynnyksiin.

Hän pitää esitystä autoilijoiden kiusaamisena. Lehtitietojen mukaan puuttumiskynnyksiä madallettaisiin niin, että jopa äärimaltillisista ylinopeuksista voitaisiin myöntää virhemaksuja tai sakkoja.

– Lehtitietojen mukaan valmisteilla olevassa uudessa tieliikennelaissa ylinopeuksien puuttumiskynnyksiä madallettaisiin merkittävästi nykyisestä. Jopa 1 km/h ylinopeuksille voitaisiin poliisin toteuttamassa liikennevalvonnassa myöntää virhemaksuja. Tällä hetkellä käytäntö on ollut, että alle 7 km/h ylinopeuksista ei ole rangaistu virhemaksuilla vaan huomautuksella, Mika Kari muistuttaa.

Hänen mielestään järjetön ajatus puuttumiskynnysten madaltamisesta on jälleen yksi esimerkki siitä, miten hallitus pyrkii muuttamaan liikennevalvontaa pelkäksi valtion tulonlähteeksi. Päämääränä vaikuttaisi olevan, että kaikki kivetä käännetään valtion sakkotulojen kasvattamiseksi.

Lakivalmistelussa on Karin mukaan pidetty esillä myös periaatetta, jossa esimerkiksi 30 km/h ylinopeudesta voisi jatkossa saada samansuuruisen sakon, oli rike tehty moottoritiellä tai päiväkohdin edessä pihakadulla. Kari pitää ajatusta suhteellisuudentajun vastaisena liikenteen turvallisuuden kehittämisen kannalta.

– Vetoan hallitukseen, että se lopettaisi kunniallisten autoilijoiden kukkarolla roikkumisen, millä ei ole mitään tekemistä liikenneturvallisuuden kanssa. Asiantuntijatkin ovat todenneet, että näillä puuttumiskynnysten madalluksilla ei ole vaikutusta liikenneturvallisuuteen, vaan esimerkiksi liikenteen joustamattomuus, ruuhkautuminen sekä pienet kolarit lisääntyisivät, Kari sanoo.

Kommentit