Verkkouutiset

SDP:n Mika Kari: Asevelvollisuudesta on pidettävä kiinni

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja pitää selvitystä asevelvollisuuden kehittämisestä tervetulleena avauksena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Mika Karin (sd.) mielestä entisen puolustusministerin Elisabeth Rehnin Bank of Ideas –ajatushautomon selvitys jatkaa ansiokkaasti sitä keskustelua, jota Suomessa on käyty viime vuosina laajasti kansallisen puolustusratkaisumme tulevaisuudesta.

‒ Elisabeth Rehnin ajatushautomon selvityksen keskeisin ansio on pohdinnassa, joka koskee suomalaisten naisten osaamisen, kykyjen ja tahdon tuomista nykyistä laajemmin maanpuolustuksen käyttöön. Maanpuolustuksen tehtävissä tarvitaan yhä monipuolisempaa osaamista, mikä edellyttää koko ikäluokan taitojen hyödyntämistä sukupuoleen katsomatta. Selvityksen johtoajatus siitä, että kaikkien kansalaisten panosta maanpuolustuksen ja kokonaisturvallisuuden ylläpitämiseen tarvitaan, on arvokas, Kari toteaa.

Hän arvioi, että nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää pitäisi kehittää jatkossa niin, että naisten osaamisen kokoaminen maanpuolustuksen käyttöön toteutuisi aikaisempaa kokonaisvaltaisemmin.

Kutsuntojen laajentamista koskemaan koko ikäluokkaa Kari pitää ensiaskeleena, jolla voitaisiin saada asevelvollisten lisäksi laajempi kuva koko ikäluokan osaamisesta, jonka ottamiselle löytyy laajaa kannatusta myös eduskuntapuolueiden välillä.

– Laajennettujen kutsuntojen avulla naisten osaamista voidaan kartoittaa ja tehdä heille tutuksi vapaaehtoisen asepalveluksen ja maanpuolustuksen monia mahdollisuuksia.

Monista selvityksen ansioista huolimatta Kari tyrmää esityksen siitä, että puolustusvoimat voisivat valikoida varusmiespalveluksen suorittavat kutsuntoihin osallistuvien joukosta.

– Käytännössä tämä tarkoittaisi Suomessa valikoivaan asevelvollisuuteen siirtymistä ja nykyisen sotilaallisen liittoutumattomuuden kyseenalaistumista.

Kari vierastaa myös selvityksen esitystä mahdollisuudesta välttää varusmiespalvelus tai kansalaispalvelus ylimääräisiä veroja maksamalla.

‒ Suomalainen asevelvollisuusjärjestelmä ja sotilaallinen liittoutumattomuutemme nauttivat laajaa kannatusta kansalaisten keskuudessa. Yleinen asevelvollisuus mahdollistaa riittävän laajan ja koulutetun reservin ylläpitämisen niin sodan kuin rauhan aikana. Valikoivalla asevelvollisuudella tähän ei pystytä. Myöskään ehdotusta siitä, että rahalla voisi hoitaa maanpuolustuksen velvollisuutensa ja välttää varusmiespalveluksen, pidän täysin kansalaisten oikeustajun vastaisena, Kari toteaa.

Kari pitää välttämättömänä, että suomalaisen asevelvollisuusjärjestelmän kehittäminen tapahtuu sen vahvuuksista kiinni pitäen.

– Sellaista, mikä järjestelmässä ei ole rikki, ei pidä ehdoin tahdoin yrittää korjata, hän muistuttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)