Verkkouutiset

SDP:n lupaama vappusatanen peruuntuu

Sanna Marin ei usko, että määrärahoihin olisi mahdollisuutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen vuoden 2018 vappupuheessaan lupaama niin sanottu ”vappusatanen” peruuntuu hallituksen ohjelmasta. Asiasta kertoi pääministeri Sanna Marin (sd.) Ylen pääministerin haastattelutunnilla.

– Hallitusohjelmassa on kirjoitettu, että vahvistuvassa suhdannetilanteessa tähän kokonaisuuteen olisi mahdollista palata. On vaikea nähdä, että tämänkaltaisiin määrärahoihin olisi tällä hallituskaudella enää mahdollista mennä, hän sanoi.

Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen muistelee Facebook-päivityksessään edellisen vuoden eduskuntavaaleja ja annettuja vaalilupauksia.

– Vaalien alla Toijalan torilla puheilleni tuli eläkeläismies. Hän oli käynyt demarien vaalikopilla ja sieltä oli luvattu satanen lisää eläkkeeseen.

Mies tiedusteli Satoselta paljonko hän lupaisi.

– Sanoin, että en voi sellaista luvata, mutta annoin käyntikorttini ja sanoin, että soita minulle, kun olet sen satasen saanut. Tänään pääministeri Sanna Marin totesi, että vappusatasta ei tulla antamaan.

Satonen epäilee miehen antaneen äänensä sosialidemokraateille lisärahan toivossa. Puhelua hän ei usko saavansa.

– Ei nyt, eikä tällä vaalikaudella!

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)