Verkkouutiset

Kimmo Kiljunen. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

SDP:n Kimmo Kiljunen: Puolustuksen perusta on kansallinen yksituumaisuus

Kansanedustajan mukaan Suomi on rakentanut yhteistoimintaa Naton kanssa muun muassa harjoitustoiminnassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtioneuvoston puolustusselonteko linjaa Suomen puolustuskyvyn kehittämisen painospisteitä seuraavaksi vuosikymmeneksi. Puolustuksen lähtökohtana on laaja turvallisuuskäsite ja yhteistyövarainen turvallisuus.

– Puolustusselonteossa puolustusta tarkastellaan perinteistä maa-, ilma- ja merivoimiin perustuvaa kolmijakoa laajemmin. Teknologinen kehitys on tuonut uudenlaisia kyber- ja informaatioturvallisuuteen liittyviä tarpeita. Ne vaativat Suomelta aiempaa monipuolisempaa tulokulmaa puolustuspoliittisiin kysymyksiin, kansanedustaja Kimmo Kiljunen sanoi pitämässään SDP:n ryhmäpuheenvuorossa eduskunnassa.

Eduskunnassa käydään tiistaina puolustusselonteon palautuskeskustelu.

– Käytämme termiä hybridiuhka. Se tarkoittaa laaja-alaista vaikuttamista, jonka torjuminen edellyttää viimekädessä kansainvälistä yhteistyötä ja koordinaatiota. Hybridiuhkiin vastaaminen korostaa Suomelle erityisesti EU:n yhteistyön merkitystä, Kiljunen totesi.

Suomen pitkäaikainen turvallisuuspoliittinen linja perustuu sotilaalliseen liittoutumattomuuteen. Tätä täydentää kahden- ja monenvälinen puolustusyhteistyö.

– Olemme rakentaneet yhteistoimintaa Naton ja siihen kuuluvien maiden kesken muun muassa harjoitustoiminnassa sekä sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Tämä on tehty sotilaallisesti liittoutumattomana maana turvaten omat puolustusintressimme ja ylläpitäen sotilaallista suorituskykyämme mittavilla puolustushankinnoilla, Kiljunen sanoi.

Hänen mukaansa Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.

– Erityisesti kehitämme osaamistamme ja edistämme pohjoista turvallisuutta yhteistyössä sotilaallisesti liittoutumattoman Ruotsin sekä myös Norjan kanssa.

– Meille yhä tärkeämpi turvallisuuspoliittinen viitekehys on Euroopan unioni, joka laatii parhaillaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa määrittävää strategista kompassia. Sen taustalla on keskustelu unionin strategisesta autonomiasta ja syvenevästä puolustusteollisesta yhteistyöstä. Tämä on tärkeää erityisesti EU:n ulkopoliittisen uskottavuuden ja vaikuttavuuden kannalta.

Kiljunen korostaa, että Suomen puolustuksen perustana on korkea maanpuolustustahto ja kansallinen yksituumaisuus keskeisimmistä turvallisuuspoliittisista linjauksistamme.

– Tätä tulee vaalia myös tulevaisuudessa. Mitä vähemmän jakolinjoja, sitä vähemmän on yhteiskunnassamme heikkoja kohtia, mitä murtaa.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)