Yritysmaailmassa rikotaan nykyisin raja-aitoja. Koppikonttorit ovat historiaa, tiimiläiset tekevät työnsä missä sen hyväksi kokevat, johtaminen muistuttaa enemmän palvelua kuin käskemistä. Rajapintaa asiakkaaseen, alihankkijaan ja jopa kilpailijaan madalletaan, jotta syntyisi verkostoja. Työ organisoidaan ongelman ratkaisemiseksi kun aiemmin ongelmalle etsittiin byrokratiasta oikea lokero. Ei toki kaikkialla, mutta yhä useammassa yrityksessä.
Syy tähän on yksinkertainen. Digitaalinen ja globaali maailmantalous on äärimmäisen kompleksinen kokonaisuus. Siinä pärjääminen vaatii verkostoja, kokeiluja, vuorovaikutusta. Menestyvät yritykset ovat saaneet tuon kytkettyä työkulttuuriinsa. Hiipuvat yritykset eivät.
Politiikka tulee jälkijunassa. Puolueissa perinteinen tapa toimia on vahva. Tuo on tavallaan sääli, koska politiikalla on merkitystä. Nyt puolueiden potentiaalia hukataan roppakaupalla vain siksi, että puolueisiin ei löydy tämän uudenlaisen ajattelun osaajia.
Ensi vuoden presidentinvaalit ovat huikea mahdollisuus kokeilla politiikassa jotain uutta ja toimivaa. Tai olisi ollut, jos tuohon mahdollisuuteen olisi tartuttu. Otetaan esimerkiksi demarit. Sauli Niinistö on kaikessa olennaisessa täsmälleen samoilla linjoilla kuin Sdp. Tuon lisäksi Niinistö on hoitanut työnsä hyvin, on hyvin suosittu ja on sitoutumattoman kansanliikkeen ehdokas. Mikä olisi ollut luonnollisempaa kuin asettua Niinistön taakse?
Toisin kävi. Sdp halusi oman ehdokkaan koska puolue nyt tarvitsee oman ehdokkaan. Perustelu oli tosiaan tuota tasoa. Edessä taas yhdet perinteiset vaalit, jossa menneeseen suuruuteen ja menettelytapoihin hurahtanut puolue on ajamassa nolosti karille ja aivan turhaan. Jos kannatuskäyrät kulkevat viime vaalien tapaan, tulee lopputulos olemaan 6,7 promillea. Ei siis prosenttia vaan promillea.
Kerrataan nyt vielä. Puolueiden ote ihmisten arkeen on nykyään kapea. Puoluetoimistoissa johdetaan divisioonia, joita ei ole, annetaan käskyjä joita ei kuulla ja luonnostellaan ohjelmia jotka eivät toteudu. Tuosta puuhastelusta ei ole erityistä haittaa, mutta paljon potentiaalia siinä menee hukkaan. Jos puolue rakentaa luontevan yhteyden ihmisiin, voi tilanne muuttua. Onhan politiikka sinänsä kiinnostavaa, nyt vain politiikan menettelytavat työntävät ihmisiä siitä pois.
Sauli Niinistö olisi voinut olla ainakin joidenkin puolueiden pelastaja, jos nämä olisivat tajunneet hypätä mukaan tuohon aitoon kansanliikkeeseen. Siinä olisi voinut oppia jotain uutta siitä, miten politiikkaa voi tehdä digitaalisessa ajassa. Ennakkoluulottomasti, kulloinkin tärkeän asian ympärille ryhmittyen, niiden kanssa jotka jakavat tuon saman tavoitteen, vaikka olisivatkin eri puolueesta.
No, ehkä sitten joskus.
