Verkkouutiset

SDP:n edustaja: Luoville aloille yli 10000 uutta työpaikkaa

Kansanedustaja pitää kulttuurin ja taiteen hyvinvointivaikutuksia tärkeinä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposen mukaan kulttuurin merkitys tulee huomioida kehysriihessä.

Hän nostaa esille Veikkauksen tuottojen laskun. Rahapelituottojen tuloutus yleishyödyllisiin kohteisiin laskee tänä vuonna noin 300 miljoonaa euroa vuoden 2019 tasoon nähden.

–  Korona on ollut erityisen haastavaa aikaa kulttuurialalle. Samalla kuitenkin se on korostanut kulttuurin merkitystä yhteiskunnassa, kun sen kokeminen on typistynyt minimiin. Erityisesti kulttuurin ja taiteen hyvinvointivaikutukset ymmärretään entistä paremmin. Kulttuurin ja taiteen tuleekin olla merkittävässä roolissa, kun laaditaan yhteiskunnan koronasta toipumissuunnitelmaa, Mäkisalo-Ropponen sanoo.

Kansanedustajan mukaan alan työllistävää vaikutusta ei saa päätöksiä tehdessä unohtaa. Hänen mukaansa luoville aloille voidaan saada lyhyellä aikavälillä yli 10[nbsp]000 uutta työpaikkaa.

– Kuntien väliset erot ovat todella suuret rahoituksen suhteen, eikä kunnissa aina ymmärretä, että kulttuuri on myös tuloerä. 40 % matkailijoista tulee kuntaan kulttuurin ”perässä” ja kulttuuri on muutenkin kunnille merkittävä vetovoimatekijä. Kulttuuri on myös merkittävä työllistäjä, kulttuuriammateissa työskentelee 135 000 henkilöä ja kulttuurin ja luovien alojen avulla Suomeen voidaan luoda lyhyellä aikavälillä yli 10 000 työpaikkaa, Mäkisalo-Ropponen sanoo.

– Kulttuuriala saa äänensä entistä paremmin kuuluviin yhteiskunnallisessa keskustelussa, mutta kulttuuripolitiikan painoarvo ei edelleenkään vastaa kulttuurin yhteiskunnallista merkitystä. Kulttuurin näkyvyyttä sivistyspoliittisessa keskustelussa tulee edelleen parantaa, kuten myös luovien alojen merkityksen tunnistamista Suomen talouskasvulle ja alueiden elinvoimalle. Myös kulttuurin roolia osana yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisua olisi syytä kasvattaa, SDP:n edustaja sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)