Sdp ei nyt osannut sanoa ilmastoväitteistä. LEHTIKUVA/LINDA MANNER

Vakiovastaus Ylen kyselyssä: Sdp ”ei osaa sanoa”

Sosiaalidemokraattinen puolue ei ottanut kantaa keskeisiin ilmastoväitteisiin.

Yle julkisti torstaina puoluejohtajien vastaukset 12 ilmastokysymykseen. Sdp:n vt. puheenjohtaja Sanna Marin vastasi niihin neljästi ”en osaa sanoa”.

Sanna Marin totesi ”en osaa sanoa” seuraaviin väittämiin:

* ”Fossiilisten lämmitys- ja liikennepolttoaineiden verotusta on korotettava selvästi seuraavalla hallituskaudella.”
* ”Pohjoismaista muun muassa Ruotsi aikoo kieltää uusien bensa- ja dieselkäyttöisten henkilöautojen myynnin vuonna 2030. Suomen pitää toimia samoin.”
* Kansallisen metsästrategian mukainen hakkuutavoite on 80 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Tavoitteesta pitää tinkiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.”
* ”Suomeen ei tule rakentaa uutta ydinvoimaa jo päätettyjen hankkeiden lisäksi (Olkiluoto 3 ja Fennovoima).”

Muilla puolueilla oli vain yksittäisiä en osaa sanoa -vastauksia, paitsi Rkp:lla, jolla niitä oli kaksi.

Sdp otti kyselyssä myönteisen kannan muun muassa väitteeseen ”valtiovallan on poliittisin toimin pyrittävä vähentämään punaisen lihan ja maitotuotteiden kulutusta Suomessa”.

Sdp tukee myös päästöjen leikkaamista 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, vaikka EU-maat eivät pääsisi siitä sopuun.

Puolueiden perustelut kaikille vastauksilleen löytyvät tästä Ylen linkistä.

LUE MYÖS:
Polttomoottoriautot kieltoon – näin SDP sanatarkasti haluaa (VU 22.1.2019)

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt