Verkkouutiset

”SDP unohti 400 000 eläkeläistä” – kutistuuko vappusatanen pariin kymppiin?

Kokoomusedustajat vaativat hallitukselta tarkennuksia luvattujen eläkekorotusten määrästä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajat Timo Heinonen ja Sari Sarkomaa arvelevat Antti Rinteen (sd.) hallituksen eläkekorotuksen kutistuvan entisestään vain muutamaan kymppiin.

Hallitusohjelman mukaan alle 1[nbsp]000 euron eläkkeitä on määrä korottaa nettomääräisesti noin 50 euroa.

– SDP:n Antti Rinteen kuuluisassa vappupuheessaan kaikille alle 1[nbsp]400 euroa eläkettä saaville lupaama 100 euron nettokorotus kutistui näin jo hallitusohjelmassa puoleen ja sekin vain murto-osalle luvatuista eläkkeensaajista, Timo Heinonen toteaa blogissaan.

– Yli 400[nbsp]000 eläkkeen saajaa unohdettiin korotukselta kokonaan jo heti demareiden voitettua vaalit ja päästyä Säätytalolle. Tähän ryhmään kuuluvat myös varsin pientä eläkettä 1[nbsp]000-1[nbsp]400 euroa saavat eläkkeensaajat.

50 euron korotus tehdään hallitusohjelman mukaan Kelan kansaneläkkeisiin ja takuueläkkeisiin. Rahaa tähän on varattu 183 miljoonaa euroa.

Sari Sarkomaa toteaa, että hallituksen laskelmissa on kuitenkin ongelmia. Eläkejärjestelmän rakenne on sellainen, että jos korotetaan alle tuhannen euron eläkkeitä, korotus koskee myös suurempia eläkkeitä. Sarkomaan korostaa tämän nostavan korotuksen tuomia kustannuksia.

Kelan päämatemaatikko Tapio Isolankilan (HS 24.6.2019) mukaan hallituksella on kolme vaihtoehtoa toteuttaa hallitusohjelman lupaus. Joko rikkoa nykyinen eläkejärjestelmä ja luoda uusi eläkemuoto, lisätä rahaa tai tinkiä korotuksen suuruudesta.

Isolankilan arvioi, että hallitusohjelmassa mainitulla 183 miljoonalla eurolla voi toteuttaa esimerkiksi 20–30 euron korotuksen takuueläkkeeseen ja kansaneläkkeeseen.

Sarkomaan mielestä tilanne on epäselvä.

– On pakko kysyä, onko edessä taas luvatun eläkekorotuksen leikkaus? Nyt on täysin epäselvää, toteutuuko pienempien eläkkeiden 50 euron korotus. Ennemminkin näyttää siltä, että korotus kutistuu entisestään. Näyttää siltä, että eläkkeiden korotusta on valmisteltu hallitusneuvotteluissa ilman asiantuntijoiden kuulemista, Sarkomaa ihmettelee tiedotteessaan.

”Vaalipuheiden eläkepetos”

Heinonen on Sarkomaan kanssa samoilla linjoilla.

– Itse veikkaan, että lopulta Kelankin esittämä malli tulee hyväksytyksi ja Rinne joutuu pettämään lupauksensa yhä uudelleen ja eläkekorotus kutistuu pariin kymppiin ja tulee vain osalle.

Heinosen mukaan kokonaan ilman korotusta jäävät pienimmillä työeläkkeillä elävät, joille Rinne 100 euron korotuksen myös lupasi.

– Eilen vielä täysistunnossa Rinne vakuutteli, että jokainen enintään 1[nbsp]000 euroa saava eläkeläinen saa käteen 50 euroa enemmän eläkettä, mutta tosiasiat ja asiantuntijat puhuvat toista. Pahaa pelkään, että edessä on täydellinen vaalipuheiden eläkepetos, Heinonen kirjoittaa.

– Täysin ilman SDP:n Antti Rinteen lupaamaa eläkekorotusta jää siis jopa 400[nbsp]000 eläkkeen saajaa, joiden eläkkeet ovat 1[nbsp]000–1[nbsp]400 euroa. Voidaan siis hyvin puhua Rinteen eläkepetoksesta, Heinonen toteaa.

Sarkomaa toivoo hallitukselta suoraselkäisyyttä.

– Ennen eduskuntavaaleja ja vielä hallitustunnustelijan aikaan Rinne lupasi sadan euron nettomääräisesti korotuksen alle 1[nbsp]400 euron eläkkeisiin. Hallitusneuvotteluissa lupauksesta tingittiin. Hallitukselta olisi nyt syytä suoraselkäisesti kertoa, miten asian laita todellisuudessa on, Sarkomaa vaatii.

Sarkomaan mukaan kokoomus pitää tärkeänä eduskuntakauden aikana löytää keinoja turvata eläkeläisten ostovoima ja turvata kaikille ikäihmisille laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)