Verkkouutiset

”SDP tarjoilee autoveron kevennyksen perumista ihmelääkkeenä lähes kaikkien säästöjen perumiseen”

Kansanedustajat Outi Mäkelä (kok.) ja Kalle Jokinen (kok.) kummeksuvat autoveron ympärillä käytävää keskustelua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomusedustajat toteavat, että oppositiopuolueet ja erityisesti SDP ovat tarjonneet autoveron kevennyksen perumista ihmelääkkeenä lähes kaikkien säästöjen perumisen kompensoinniksi.

– Tämän hallituksen aikana on saatu vahvaa näyttöä siitä, että kevennykset auton hankinnan kustannuksiin lisäävät valtion verotuloja. Esimerkiksi viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla tehty romutuspalkkiokokeilu oli menestys, toteaa valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtajana toimiva Kalle Jokinen.

Selvityksen mukaan suurin osa romutuspalkkiota käyttäneistä ei olisi muutoin ostanut uutta autoa.

Tuhannen euron autokohtainen romutuspalkkio toi valtiolle yli 3000 euroa verotuloja autoa kohtaan. Jo kahdeksan miljoonan euron panoksella valtio sai yli 24 miljoonan euron tuoton romutuspalkkiosta.

Autoveroa kevennettiin tämän vuoden alusta hyvin maltillisesti, yhteensä 49 miljoonaa euroa. Jo tammi- ja helmikuussa uusien autojen myynti on noussut yli 17 prosenttia ja verotuloja kertynyt yli 20 miljoonaa euroa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

– Onnistuessaan autoverotuksen yhtälö voi toimia niin, että laskemalla autoverotusta edelleen lisätään uusien autojen myyntiä autoalan työllisyyttä ja verotulokertymää. Autokanta uusiutuu myös käytettyjen autojen osalta, koska niidenkin hinnat laskevat. Liikenneturvallisuuden parantuminen vähentää myös onnettomuuksista aiheutuvia taloudellisia ja inhimillisiä kustannuksia, sanoo Outi Mäkelä.

SDP:n kansanedustajat ovat esittäneet tällä vaalikaudella autoveronkevennyksen perumista ja osoittamista muun muassa eläkkeensaajien verotuksen keventämiseen (18.2.2016), ostoraideliikenteen säästöjen perumiseen (12.11.2015), ansiosidonnaisen työttömyysturvan säästön perumiseen (12.11.2015), työn verotuksen keventämiseen ja VR:n ostopalveluihin (12.11.2015), eläkeläisten asumistukeen, lasten päivähoitoon tai työllistämiseen (12.11.2015), SDP:n verolinjan toteuttamiseen (18.12.2015), etuuksien indeksien, asiakasmaksujen, lääkekorvausten, matkakorvausten säästöjen perumiseen (16.12.2015), muiden hallituksen epäoikeudenmukaisten leikkausten purkamiseen (18.12.2015).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)