Alkuun on todettava, että Sirpa Paatero vaikuttaa päällisin puolin tolkun demarilta. Asiat ja isänmaan etu edellä, kiihkomielisyys on toiminnasta kaukana. Politiikan tavoitteena on parempi toimintaympäristö palkansaajille ja yrityksille.
Ehkä osittain tämän vuoksi demarit antoivat sunnuntaina tukensa Paaterolle, ministerille, joka vielä puolitoistaviikkoa sitten sai lähtöpassit Antti Rinteen puhelun jälkeen. Tosin presidentti ei ehtinyt tätä eroa koskaan vahvistamaan. Vaikka sinällään tunnen sympatiaa Paateroa kohtaan, demareiden veivaus on kyllä aika lailla poikkeuksellista ja parlamentarismin henkeä vastaan sotivaa.
Ensinnäkin kävi ilmi, toisin kuin Antti Rinne todisti eduskunnassa, että Paatero oli puolustanut Postin hallituksen siunaamaa uudistumisstrategiaa, johon sisältyi myös työehtosopimusten siirtoja. Kun Rinne heitti Paateron ulos, hän kertoi, että Posti oli toiminut vastoin omistajan kantaa ja että Paatero ei ollut tarpeeksi jämäkästi kertonut valtio-omistajan linjaa Postille. Sunnuntaina SDP:n puoluevaltuusto nimitti Paateron takaisin ministeriryhmään, kuntaministeriksi. Jo pelkästään se, että ministereitä eroaa luottamuspulan takia noin viikoksi palatakseen sitten takaisin, on omiaan syömään politiikan uskottavuutta.
Toiseksi näyttää siltä, että nimittämällä Paateron takaisin ministeriksi SDP antoi tukensa hänen toiminnalleen omistajaohjausministerinä. Siis ministerille, joka näki välttämättömäksi Postin kilpailukyvyn palauttamisen. Samalla demarit, ainakin epäsuorasti, näyttivät epäluottamusta Antti Rinteelle, joka erotti Postin johtoa liikaa myötäilleen Paateron.
Antti Rinteestä ei sitten – ainakaan vielä – tullut ministeriä Sanna Marinin tulevaan hallitukseen. Riitti, että hän toimi hallitustunnustelijana. Eduskunnan puhemies ja entinen pääministeri Matti Vanhanen puolusti Ylen ykkösaamussa voimakkaasti periaatetta, että Rinteellä on oikeus palata myös ministeriksi, jos SDP niin katsoo. Puolueet päättävät, puhemies viestitti.
Puolueilla on toki omat oikeutensa ja sääntönsä, minkä pohjalta ne toimivat. Ne eivät kuitenkaan saa tallata eduskuntaa. Myönnettäköön, että prosessissa toki parlamentarismi toteutuu: on todennäköistä, että eduskunnan enemmistö lopulta tukee Sanna Marinin hallitusta. Mutta yhtä totta on sekin, että kokoomuksen välikysymys, jossa osoitettiin epäluottamusta sekä Paaterolle että Rinteelle, johti nyt nähtyyn hallituksen kaatumiseen. Kävi vain siis niin, että keskusta ei halunnut tukea välikysymyskeskustelussa hallituskumppaniaan, mutta osoitti epäluottamuksensa jo sitä ennen. Miten tämä epäluottamus näkyy eduskunnassa? Siten että Sirpa Paatero palaa ministeriksi ja Antti Rinteestä tulee varapuhemies.
Otetaanpa vielä yksi teoreettinen parlamentarismiin liittyvä ongelma. Voi käydä niinkin, että kaikista ennakko-odotuksista poiketen Sanna Marin epäonnistuu ja SDP joutuu tukalaan tilanteeseen. Sen seurauksena vahvan kannatuksen jo nyt omaava Antti Lindtman valitaan kesällä SDP:n puheenjohtajaksi. Ja ei muuta kuin pääministeri vaihtoon. Sehän on vaan SDP:n asia. Äänestäjille jää näissä melskeissä hieman hämäräksi se, millaisessa tilanteessa on käytävä uusiin vaaleihin. Loputon veivaus puolueiden sisäisin siirroin ei voi olla mahdollista. Tätä pitäisi täsmentää. Puhutaanhan nykyään yhä enemmän pääministerivaaleista eduskuntavaalien yhteydessä.
Ei ole siis ihme, että Katri Kulmuni selittää sosiaalisessa mediassa keskustan linjaa. Hänen mukaansa takana on karmea politiikan viikko. Postin lisäksi Kulmuni laskee eronneen pääministerin synniksi, häntä erikseen nimeämättä, sen, että työmarkkinaneuvotteluissa hallitus meni osapuoleksi. Molemmat ovat erittäin hyviä huomioita.
Ja seuraavaksi keskusta(kin) pääsee arvioimaan Pekka Haaviston toimia.
Edit klo 17:18. Lisätty: Tosin presidentti ei ehtinyt tätä eroa koskaan vahvistamaan.