Verkkouutiset

”SDP syrjäyttämässä suomalaiset veteraanit Syyrian sisseillä”

Perussuomalaisten EU-vaaliehdokas Marko Kulpakko on kärmeissään SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäisen puheista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Marko Kulpakko toteaa tiedotteessaan, että SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen on toistuvasti vaatinut Syyrian sotatoimiin osallistuville suomalaisille sotilastapaturmalain suojaa. Hänen mielestään ”pyhään sotaan” osallistuville on annettava kuntoutusta niin ruumiillisen kuin henkistenkin vammojen hoitoon, kun he palaavat Suomeen.

– Koska SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ei ole sanoutunut irti kansanedustaja Väätäisen vaateista, on ne tulkittava puolueen linjaksi, Kulpakko tulkitsee.

Hän huomauttaa, että tässä valtion taloudellisessa tilanteessa rahat eivät riitä Syyrian sotaan osallistuvien sissien ja vuosien 1939–1944 rajojamme puolustaneiden veteraanien kuntoutukseen.

Tämän kokenut konkreettisesti pietarsaarelainen, kolme vuotta rintamalla Neuvostoliittoa vastaan taistellut sotaveteraani Mauri Nevalainen. Valtiokonttori on evännyt häneltä kuntoutuksen, vedoten ettei kolmen vuoden itärintamapalvelu voi aiheuttaa minkäänlaisia henkisiä takaumia.

– Tässä on valtiokonttorilla pähkinä purtavana: laittaako suomalaisen veteraanin vai pyhään sotaan osallistujat kuntoutukseen. Nyt mitataan itsenäisyyspäivän juhlapuheiden ja tekojen todellisuus. Joutuuko pietarsaarelainen sotaveteraani käymään yöllisiä taistelujaan Neuvostoliiton sotilaita vastaan aina veteraani-iltahuutosoittoon asti, Kulpakko ihmettelee.

Lue myös: Näin demariedustaja totesi Syyrian sodasta palaavien hoidosta – sanasta sanaan

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)