Presidenttiehdokkaat Paavo Väyrynen (vas.), Sauli Niinistö ja Nils Torvalds Pohjois-Suomen presidenttitentissä. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

Sauli Niinistö korostaa eduskunnan lausumaa aktiivimallista – näin hän sanoi

Presidenttiehdokkaiden tentissä käytiin läpi myös työttömien aktiivimallia.

Pohjois-Suomen presidenttitentissä keskiviikkona kysyttiin presidenttiehdokas Sauli Niinistöltä kysymys ”syventääkö työttömien töihin patistelu mielestänne kansan kahtiajakoa”. Niinistö vastasi näin:

– Niin kuin oikeastaan tässä kollega kuvasi, meillä on sellainen erikoinen ongelma, että meillä puuttuu työvoimaa tuolla – ja sitten on runsasta työttömyyttä, kaiken lisäksi nuorten keskuudessa. Ensimmäinen kysymys on, että hyväksymmekö me tällaisen tilanteen? Onko tämä nyt sitten normaalia?, Sauli Niinistö aloitti.

– Vastaus on kyllä väistämättä, että ei ole. Siis: toimenpiteitä on tehtävä.

– Jos sitten puhutaan nimenomaan tästä aktiivimallista, jonka eduskunta nyt on päättänyt – kiinnitin huomiota eduskunnan lausumaan, jossa todetaan, että – ehkä siihen on ollut joitain epäilyksiäkin – jokaisella pitää olla kuitenkin mahdollisuus täyttää ne aktiivisuusvelvoitteet, jotka hänelle on asetettu.

Juontaja tuli väliin kysyen ”mutta syventääkö tämä kahtiajakoa”.

– Jos turvataan se, että jokaisella on mahdollisuus täyttää nämä aktiivivelvoitteet, niin ei, Niinistö vastasi.

Sdp:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen sanoi olevansa eduskunnan sen valiokunnan puheenjohtaja, jossa malli meni läpi, ja totesi Niinistön todenneen aivan oikein. Haataisen mukaan valiokunnassa käytiin asiasta kova keskustelu, mutta hallituspuolueet eivät halunneet muutoksia. Hän sanoi olevansa huolissaan, että ihmisten ahdistusta kasvatetaan.

Sauli Niinistö pyysi saada vastata, mutta juontaja sanoi aikataulun olevan tiukka ja antoi puheenvuoron ensin vasemmistoliiton Merja Kyllöselle.

Merja Kyllösen mukaan kyseessä on suora työttömyysturvan leikkuri ja lupaukset on petetty. Niinistö sai seuraavaksi puheenvuoron.

– Vastaan ihan lyhyesti. Onko tämä työttömän edun kannalta heikentävä? Jos työttömänä oleva täyttää aktiivivelvoitteet, niin eihän se heikennä. Ja sen vuoksi on tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus täyttää ne aktiivitoimet, Sauli Niinistö sanoi.

– Merja Kyllönen aivan oikein kiinnitti huomiota, että saattaa olla niin, että tänä päivänä ei kaikkialla Suomessa sellaista mahdollisuutta olisi. Ymmärtääkseni se eduskunnan lausuma nimenomaan tähtää siihen, että jälkikäteen koko ajan tarkistellaan, onko sellaisia puutteita.

– Mutta: ellei sellaisia puutteita ole, jos ne poistetaan, niin silloin myös ne argumentit joita te esititte, poistuvat. Jos turvataan, että niihin aktiivitoimenpiteisiin on riittävästi resursseja, Niinistö totesi Haataiselle ja Kyllöselle.

– Olen kyllä sitä mieltä, että jokaiselle pitää olla se mahdollisuus.

Kommentit