Verkkouutiset

Sauli Niinistö IS:ssa: Mitä EU tekee, jos jäsenmaa valloitetaan?

Tasavallan presidentti on tyytyväinen syntyneeseen keskusteluun Euroopan yhteisestä puolustuksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on puhunut vuosikaudet eurooppalaisen yhteisen puolustuksen puolesta ja esittänyt EU:n päämiehille samaa kysymystä:

Mitä EU tekee, jos jokin jäsenmaa valloitetaan?

EU:n puolustusyhteistyö on lähtenyt liikkeelle nihkeästi. Niinistö kysyi asiasta aikoinaan Saksan liittokansleri Angela Merkeliltä.

– Muistan, kun Merkelin kanssa kymmenisen vuotta sitten otin asian esille. Minulla oli siihen aikaan tapana kysyä eurooppalaisilta päämiehiltä, että otetaan teoreettinen tilanne – jokin EU:n maa joutuisi valloitetuksi.

– Mitä EU tekee? Kokoontuuko se Brysseliin uudelleen ja toteaa, että meidän täytyy tehdä uusi perussopimus, koska yksi meistä puuttuu? En ole saanut tähän kymmeneen vuoteen vastausta, Niinistö sanoo Ilta-Sanomille.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron ajaa aktiivisesti tiivistä puolustusyhteistyötä Euroopassa. Macron on puhunut muun muassa eurooppalaisesta armeijasta.

Myös Merkel puhui tiistaina Euroopan oman armeijan puolesta.

Presidentti Niinistö kertoo olevansa tyytyväinen syntyneeseen keskusteluun.

– Sekä Macron että odottamattomasti Merkel tulevat mukaan siihen. Minusta nyt on hyvää keskustelua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)