Verkkouutiset

Sauli Niinistö HS:lle: Sain kahta eri viestiä al-Holista, se häiritsi

Tasavallan presidentti kertoo keskustelevansa asioista, jotka eivät suoraan hänen toimivaltaansa kuulu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö palaa kohuttuun al-Hol-pakolaisleirin tapahtumiin Helsingin Sanomien haastattelussa. Hän kertoo saaneensa hallituksen aikeista kahta erilaista viestiä, minkä takia katsoi tarpeelliseksi puuttua asiaan. Al-Holin hän nostaa esimerkkinä sellaisista asioista, jotka eivät suoranaisesti hänelle kuulu, mutta joihin oli tartuttava.

– Joskus haluaisin pysyä ulkopuolella. Otetaan esimerkiksi al-Hol. Jos en olisi siitä saanut niin eri sisältöistä viestitysketjua, niin en olisi asiasta varmaan olleenkaan puhunut. Mutta kun sain siitä kahdenlaista tietoa, niin se muodostui aika häiritseväksi, Niinistö kuvailee.

Hän täsmentää, että eri puolilta saamiensa erisisältöisten viestien takia oli otettava selvää, mitä Suomi on tekemässä leirillä olevien suomalaisten suhteen. Selkeyttä ei tullut. Sen jälkeen presidentti kehotti hallitusta päättämään.

Niinistö otti tuolloin kantaa asiaan sen jälkeen, kun hänen oli tulkittu kannattavan jotain hallituksen linjaa. Siis sellaista, josta hänellä ei ollut selvyyttä. Hän kertoi asiasta tuolloin Verkkouutisten haastattelussa. Hallituksen kerrottiin tuolloin päättäneen hakea leiriltä naisia ja lapsia ja että presidenttiä olisi informoitu.

–  En ole tietoinen sellaisesta päätöksestä, ja hallituksesta on moneen kertaan vakuutettu, että sellaista päätöstä ei ole tehty, hän kertoi tuolloin Verkkouutisissa oikoakseen syntynyttä väärää kuvaa.

Presidentti arvioi HS:lle, ettei hän aio jatkossakaan olla keskustelematta asioista, jotka ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä mutta eivät varsinaisesti toimivaltaan kuuluvia.

– Jos jokin iso pilvi seikkailisi Suomen päällä, puhuisin siitä ihan samalla tavalla kuin puhuisin tavallisena kansalaisena. Tuntuisi oudolta, jos tällaisissa tilanteissa presidentti olisi hiljaa, hiljaa ja hiljaa, Niinistö sanoo ja täsmentää, että näin on käynyt esimerkiksi talouden saralla, ulkomaisten tekemien maakauppojen kohdalla tai vaikkapa bulvaaniyhtiökäytäntöjen kohdalla.

Niinistö ei halua ottaa kantaa siihen, ovatko presidentin valtaoikeudet täysin kohdallaan. Ongelmaksi hän nostaa EU-huippukokoukset ja niiden mahdolliset Suomen ulkosuhteita koskevat päätökset.

– En näe suurempia ongelmia muuta kuin EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan. Eikä sekään ongelma ole hallituksen ja presidentin välinen, vaan se on EU:n uuden huippukokousmekanismin ja Suomen perustuslain välinen ongelma.

Presidentin mukaan näissä tapauksissa Suomen valtiosääntö on ongelmallinen, koska ”emme voi tähän tilanteeseen millään tavalla valmistautua”. Perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikasta päättää presidentti yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. EU-politiikkaa johtaa kuitenkin pääministeri.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)