Italian rannikkovartioston alus Catanian satamassa. Kuva: La Sicilia / Youtube

Satoja pakolaisia jumissa Sisiliaan telakoituneessa laivassa

Italian sisäministeri vaatii muilta EU-mailta apua tilanteen ratkaisemiseksi.

Lähes 180 pakolaista on edelleen jumissa Italian rannikkovartioston laivassa Sisiliassa sijaitsevan Catanian satamassa. Maan sisäministeri Matteo Salvini on vaatinut EU:lta apua ja kieltäytynyt päästämästä pakolaisia poistumaan alukselta.

Ubaldo Diciotti -niminen alus poimi viime viikon keskiviikkona 190 ihmistä täyteen ahdetulta veneeltä Lampedusan saaren lähettyviltä. 13 pakolaista evakuoitiin mantereelle lääketieteellisistä syistä.

Italia on kehottanut Maltaa ottamaan vastaan pakolaiset, sillä vene kulki ensin maan etsintäalueen läpi. Malta väittää, että pakolaisten lopullisena kohteena oli Italia.

Evakuoitujen pakolaisten mukaan Maltan viranomaiset saattoivat aluksen maan partiovyöhykkeen läpi kohti Italiaa.

Laivalle annettiin lupa telakoitua Catanian satamaan maanantaina, mutta pakolaisia ei ole päästetty poistumaan. Guardian-lehden mukaan Salvini totesi, että heidät tulisi jakaa ympäri EU:ta ”solidaarisuuden hengessä”.

Suurin osa laivan kuljettamista ihmisistä on kotoisin Eritreasta ja Somaliasta. EU on ilmoittanut neuvottelevansa tilanteen ratkaisemisesta eri jäsenvaltioiden kanssa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt