Verkkouutiset

Sata hotellivierasta piti koronajuhlat, poliisi voimaton Itävallassa

Juhlijoita ei voitu sakottaa, koska hotellivieraiden katsotaan kuuluvan samaan kotitalouteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itävaltalaisen hotellin vieraat järjestivät suuret juhlat lauantai-iltana Bad Leonfeldenin kaupungissa Pohjois-Itävallassa.

Naapuri häiriintyi kovalla soineesta musiikista ja ilmoitti poliisille laittomasta ”koronajuhlasta” hotelli Vortunassa. Koronaepidemian vuoksi toimeenpannut rajoitukset koskevat muun muassa kokoontumisia.

Hän kertoo Kronen Zeitungille, ettei voinut uskoa silmiään: Parkkipaikka oli täynnä, useita ihmisiä istui baarissa ja moni poltti tupakkaa hotellin sisäänkäynnin edustalla.

Poliisi saapui paikalle hieman ennen kesiyötä. Partio ei voinut kuitenkaan sakottaa noin satapäistä joukkoa, koska hotellivieraiden katsotaan kuuluvan samaan kotitalouteen.

– Noin sata elintarvikeyhtiö Hochreiterin tsekkiläistä työntekijää on majoittunut hotellissa kolmen viikon ajan, kertoo hotellinjohtaja Harald Birngruber.

Rajoitusten takia työntekijöiden on pysyttävä Itävallassa, koska Tsekin tasavallasta ei tällä hetkellä pääse matkustamaan Itävaltaan. Jos työntekijät menisivät kotiin, he menettäisivät työpaikkansa.

– Se ei ole laitonta. Hotelli on muuten tyhjä. Kukaan heistä ei ole sairas, joten mikään ei estä heitä viettämästä iltaa yhdessä, Birngruber sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)