Verkkouutiset

Sari Sarkomaa pohtii vaaleja – ei vielä kantaa pormestariasiaan

Kansanedustaja kertoo päättävänsä "joulun tienoilla", onko lähdössä ehdolle kuntavaaleihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) kertoo pohtivansa vielä, aikooko lähteä ehdolle kuntavaaleihin 2021. Sarkomaan nimi on pyörinyt myös kokoomuksen pormestarispekulaatioissa, mutta tähän hän ei halua ottaa vielä kantaa.

– Poliittinen tilanne, jossa hallitus on kääntämässä selkäänsä nyt kaupungeille, huolestuttaa ja siksi mieli palaa vähän sille, että olisin ehdokkaana kuntavaaleissa ja päättämässä asioista myös kaupunginvaltuustossa. Olen luvannut kertoa lopullisen kantani kuntavaaliehdokkuudesta joulun tienoilla. Se on nyt pohdinnassa.

Sarkomaa on ollut Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1997-2012.

Jos päätät lähteä kuntavaaleihin, olisitko käytettävissä myös kokoomuksen pormestariehdokkaaksi?

– Täytyy katsoa, miten tätä asiaa yhdessä tuumataan. Tässä vaiheessa siihen kysymykseen minulla ei ole vielä mitään vastausta.

Sarkomaa korostaa, että Helsingin pormestarin paikka on tärkeä ja siihen on haettava yhdessä ”parasta mahdollista ehdokasta”.

– On todella hyvä, että kokoomuksella on tässä hyviä vaihtoehtoja, hän kommentoi viitaten julkisuudessa esiin nousseisiin uusiin nimiin.

Lauantaina kokoomuksen entinen puheenjohtaja Alexander Stubb kieltäytyi Ylen Ykkösaamussa ehdokkuudesta, mutta nosti esiin entisen kansanedustajan Kirsi Pihan, joka harkitsee asiaa.

Lue myös:

Juhana Vartiainen ehdokkuudesta pormestariksi: En sulje pois

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)