Verkkouutiset

Sari Sarkomaa: Keskituloisen lompakosta 160 euroa vuodessa

Kansanedustajan mukaan veronkorotusten peruminen on välttämätöntä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Sari Sarkomaan (kok.) mukaan Antti Rinteen (sd.) hallituksen tulee perua palkansaajien ja eläkeläisille suunnitellut ansiotuloverotuksen korotukset.

Veronmaksajien keskusliitto on arvioinut, että valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) esitys ensi vuoden valtion talousarvioksi kiristäisi ansiotuloverotusta 250 miljoonalla eurolla.

– Keskituloisen lompakosta lähtisi 160 euroa vuodessa. Kiristykset osuisivat kovasti myös eläkeläisten rahapussiin. Myös muita veron kiristyksiä on luvassa, kuten kotitalousvähennyksen leikkaus, Sarkomaa kirjoittaa Iltalehden blogissaan.

Kansanedustaja huomauttaa, että keskituloisen palkansaajan ansiotuloverotus on Suomessa viisi prosenttia kovempaa kuin naapurimaa Ruotsissa. Myös progressio on Pohjoismaiden kireintä.

– Esimerkiksi 2[nbsp]720 euroa kuukaudessa ansaitsevan tienatusta lisäeurosta noin 47 senttiä vie verokarhu. Yli 50 prosentin marginaaliveroaste nousee jo 3[nbsp]920 euron kuukausipalkalla. Karmaisevat luvut kertovat, että veropolitiikan painotuksen pitäisi olla keskituloisissa ja progression kohtuullistamisessa, Sarkomaa toteaa.

– Työn vastainen verolinja on vaarassa musertaa koko hyvinvointiyhteiskunnan perustaa. Meidän tulee verottaa vähemmän sitä, mitä haluamme enemmän eli työtä ja ahkeruutta sekä enemmän sitä, mitä haluamme vähemmän eli haittoja ja päästöjä.

– Kokoomuksen kynnyskysymys hallitukseen menolle oli työ- ja eläketulon verotuksen keventäminen kaikissa tuloluokissa keskituloisia painottaen. Nyt keskituloisten verotus on kiristymässä. Tulemme esittämään oppositiossa keinoja, joilla erityisesti keskituloisten verotaakkaa voidaan helpottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)