Verkkouutiset

Sari Essayah vaatii hallitukselta oikeita päätöksiä kikkailun sijaan

Puoluejohtajan mukaan kaikkein pahinta on, jos kehysriihessä ei saada mitään aikaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah vaatii hallitukselta puoliväliriihessä oikeita työllisyys- ja talouspäätöksiä eikä ”akateemista kikkailua”.

Essayah muistuttaa, että puoliväliriihi on tälle vaalikaudelle aiotuille työllisyys- ja talouspäätöksille viimeisiä hetkiä.

– Työllisyystoimien vaikeudesta tälle hallitukselle kertoo jotain se, että jo ennen kehysriihtä käydään kiivasta keskustelua ”hystereesistä” eli siitä, voidaanko laskennallisesti elvytyksellä pelastetut työpaikat laskea mukaan työllisyystavoitteeseen, jolloin mitään uusia päätöksiä ei tarvitsisi tehdä, Essayah sanoo tiedotteessa.

”Akateemisen kikkailun” sijaan kristillisdemokraatit tarjoaa Essayahin mukaan hallituksen käyttöön omaa jo viime syksynä laadittua kymmenen kohdan työllisyyspakettia ja kansalaisten ostovoimaa lisääviä ratkaisuja.

– Keskeisiä keinoja ovat muun muassa paikallisen sopimisen edistäminen, sosiaaliturvan uudistaminen, ansiosidonnaisen porrastaminen ja ulottaminen kaikille, yrittäjätili sekä lapsivähennyksen palautus ja kotitalousvähennyksen korotus, polttoaineveron kevennys ja omaishoitajien verovapautus, Essayah luettelee.

Hänen mukaansa puoliväliriihen keskeinen kysymys on, palaako hallitus menokuriin. Essayahin mielestä Sanna Marinin (sd.) hallituksen ongelmana on ollut, että elvytyksen varjolla on lisätty pysyviä julkisia menoja.

– Niitäkin, joilla ei ole mitään tekemistä koronan hoidon kanssa. Tulevia kuntapäättäjiäkin odottavat vaikeat ratkaisut, miten selvitä tulevaisuudessa esimerkiksi hoitajamitoituksesta ja oppivelvollisuusiän nostosta.

Kaikkein pahinta Essayahin mukaan on, jos kehysriihessä ei saada mitään päätöksiä aikaan.

– Alkuperäisen aikataulun mukaan kuntavaalit piti olla takana päin, mutta pahaa pelkään, että äänestäjien pelossa vaikeat päätökset lykkääntyvät edelleen, epäilee Essayah.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)