Verkkouutiset

Sari Essayah MTV:lle: Hallitus väistää vastuutaan

KD:n puheenjohtaja moittii viivyttelyä rajatestauksessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah arvostelee Sanna Marinin (sd.) hallitusta siitä, että rajoille ei ole saatu järjestettyä ajoissa pakollisia koronatestejä. Tällä olisi voinut hänen mukaansa estää muuntovirusten leviämistä Suomeen.

– Kyllä tässä kohtaa hallituksen olisi minun mielestäni pitänyt pystyä toimimaan nopeammin, eikä pallotella tätä vastuuta. Viranomaisvastuu, hallituksen vastuu, mutta kuitenkin hallituksella on vastuu kokonaisuudesta ja silloin pitää johtaa, kun sen paikka on, Essayah sanoi MTV:n Uutisextran haastattelussa.

Testit mahdollistava laki on ollut voimassa koko ajan. Hallitusta onkin kritisoitu siitä, että se on yrittänyt väistää vastuuta alueille. Essayah myös ihmetteli haastattelussa, miksi alueviranomaisia ei ohjeistettu ajoissa testien ottoon.

– No kyllä, koska sitä vastuuta on vieritetty sinne alueille. Sitten toisaalta moititaan alueita, kun alueet eivät tee tarpeeksi. Kyllä tässä kuitenkin ohjausvalta on ministeriössä aluehallintovirastojenkin suhteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)