Lahjakkaista taiteilijoista kirjoitetaan yleensä imartelevia elämänkertoja. Nyt Petri Pietiläinen ja Juha Metso kuitenkin repäisevät kulissit nurin Juha ”Watt” Vainion (1938-1990) ympäriltä. Toki kaikki Vainiota lähempää seuranneet tiesivät tämän lahjakkuutensa lisäksi krooniseksi juopottelijaksi. Muun muassa liki 80 haastatteluun perustuva henkilökuva on kaikkea muuta kuin ruusunhohtoinen.
Vastakohta suosittujen sanoitusten tekijän ja arkielämän välillä on räikeä. Tekijät ovat saaneet kuulla suoraa puhetta niin Junnu Vainion vaimoilta, sisaruksilta ja pojilta. Myös monet taiteilijatoverit eivät enää piittaa kohteliaisuussäännöistä, vaan veistelevät taiteilijamuotokuvaa synkin sanoin.
Kyse on oikeastaan perisuomalaisesta miehisen elämäntavan ja lahjakkuuden räikeästä yhdistelmästä. Suomalaisen miestaiteilijan elämisen menetelmät ovat aivan liiaksi perustuneet hällä väliä –asenteeseen, alkoholin, lääkkeiden ja – silti – välillä ahkeran työnteon jaksoihin.
Kuvaan on kuulunut ällistyttävän yleisesti läheisistä piittaamaton itsekkyys ja tuhoa tuova, suoranainen sadismi. Ensiksi asetelmasta ovat kärsineet oman perheen jäsenet, sitten muut likellä olevat, joiden puoleen tämä sosiaalinen onnettomuus kuitenkin saattaa turvautua, usein vailla kiitosta.
Viinaromantiikkaa
Ei parane luetella viinan kanssa lätränneiden suosittujen taiteilijoiden pitkää listaa. Annetaan ryyppykavereiden todistaa, toinen toisistaan. Vesa-Matti Loiri, Junnun taiteilijaystävä:
”Se jätkä veti viinaa. Kovia reissuja. Neljä päivää vedettiin ihan yötä päivää ja sitten oli jommallakummalla parin päivän päästä keikka, se silti hoidettiin. Ryypättiin, kaikkea vedettiin mitä oli saatavilla. Lääkkeiden ja viinan sekakäyttöä oli, mutta ei mitään kovin suurta. Pameja ja muita rauhoittavia se käytti myöhemmin, niin kuin kaikkia aa-kerholaiset”.
Kirja luo valtaisan vastakohtien maailman. Matka sympaattisista lauluista, vaikka Albatrossi, Käyn ahon laitaa, Tahdon olla sulle hellä, Nestori Miikkulainen, Vanha salakuljettaja Laitinen jne. on huikea loikka, jos tapaisi runoilijan ”vapaalla”. Mustavalkoisen, jakomielisen maailman tiesivät etupäässä kaikessa karmeudessaan liepeillä eläneet. Sairauden koko patologisuus pysyi suurelta yleisöltä pimennossa, eivätkä kauniiden, runollisten laulujen kuulijat olisi aina halunneetkaan tietää karmeata totuutta.
Perhe maksoi kalliisti
Noin 2[nbsp]500 sanoitusta toivat maallista hyvää. Junnu Vainion riimitykset soivat liki kaikkien suomalaisartistien levyillä ja konserteissa, osa niistä juuttui kuukausiksi levymyyntitilastojen kärkisijoille. Tekijät toteavat tavan takaa, että rankan alkoholismin keskellä Junnu loi hienoja kappaleita. Raitistuminen toi uuden sävyn hänen sana- ja sävelkieleen. Se myös jossakin määrin pelasti hänet – mutta kaikki läheiset eivät selvinneet.
Taina Vainio Juhan ”Kasvatusmetodeista” ja väkivaltaisesta käytöksestä:
”Välillä se komensi poikia, että nyt tappelette kunnolla riidat selviksi. Välillä se hermostui erityisesti Samiin, kun Sami oli älykäs eikä antanut periksi. Komensi Samia juoksemaan alasti ympäri sitä Haukilahden rivitaloa. Seisotti yhdellä jalalla ja antoi kylmiä suihkuja. Sami sai seisoa pöydän vieressä, kun muut söivät, eikä saanut ruokaa. Minä vein yöllä Samille ruokaa, ja Juha huomasi ja tuli hirveetä huutoa. Ei se lapsia lyödyt, minua vaan”.
Tämänkin elämäntarinan yksi johtopäätös on, että kuuluisuuteen vähänkin kallistumisen vaarassa olevan tulisi saada menestyksen torjunta- ja pehmennyslääkettä (alkoholitonta). Ylivertainen lahjakkuus muihin nähden saa käsitykset omasta ja muista ihmisistä luonnottomaan olotilaan. Kun itseluottamus laukkaa kaukana itsekritiikin kasvuvauhdista, syntyy rumaa jälkeä.
Ristiriitaisia kommentteja
Kirja sisältää valtaisan joukon kotimaisten suursuosikkien haastatteluja aiheena tapaus Juha ”Watt” Vainio. Riippuu haastateltavan luonteesta, minkälaisia tarinoita ja lausuntoja Vainiosta kukin lausuu. Esimerkiksi aina kultivoitunut Katri Helena ei veistele rumia juttuja, ilmaisee vain kauhistelleensa viinan käyttöä mutta ihastelleensa aina Junnun upeita sanoituksia, laulajan menestyksen tukipilareita.
Toista maata puolestaan on kaikkien junttiäänien machomies, joka kehuu aivan kuin asiaan kuuluen vieneensä naiset, mutta rakasti Junnun lauluja. Frederik oli mukana päiväkausia kestäneissä ryyppäjäisissä, esimerkiksi hotelli Palacessa:
”Vasta kahdestoista gin tonic pysyi Junnulla sisällä…oli niin kova krapula. Kyllä Junnu teki tarinoita sekä selvin päin että kännissä, harva pystyy siihen, mutta jotkut tekee kännissä parempia taideteoksia”.
Suuren lahjakkuuden ja itsetuhon välillä kulkee jokin merkillinen säie. Tässä suomalaisille mystisessä asetelmassa kulkevat luovien taiteilijoiden seurassa myös osa urheiluväkeäkin. Urheilun populaatio on tuon huumaavien aineiden käytön suhteen kuitenkin taiteilijoihin nähden epäedullisemmassa asemassa: urheilijoita kytätään moralistisella, loputtomalla hartaudella, taiteilijapiirit sen sijaan nauttivat suorastaan ymmärtäväisestä asenteesta, ns. taiteilijan vapautta kohtaan.
Tosin: yksi synti on aivan viime hetkinä tullut pysyväisesti kaikkien potentiaaliseksi vaaratekijäksi: seksuaalinen häirintä. Tässä kirjassa häirintä esiintyy kuitenkin vain muun väkivallan muodossa.
Petri Pietiläinen & Juha Metso: Junnu Vainio. Sellaista elämä on. Docendo 2018.
