Verkkouutiset

Sanni Grahn-Laasonen: Sanomalehdillä on suuri merkitys sivistykselle

Opetusministerin mukaan nuoret tarvitsevat monipuolista lukutaitoa ja kriittistä ajattelua teknologisen murroksen keskellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) mukaan innostus sanomalehtiä kohtaan kuvastaa myös laajempaa suhtautumista lukemiseen. Suomalaiset ovat edelleen kansainvälisesti vertaillen maailman aktiivisimpien sanomalehtien tilaajien ja lukijoiden joukossa. Ministeri puhui lauantaina Forssan Lehden 100-vuotisjuhlassa.

– Itsenäisen Suomen menestystarina on kertomus lukevasta kansasta. Sanomalehdillä ja vapaalla, moniarvoisella tiedonvälityksellä yhdessä peruskoulun sekä yleisen kirjastolaitoksen kanssa on ollut keskeinen vaikutus suomalaiseen sivistykseen ja yhteiskunnalliseen demokratiakehitykseen.

Ministerin mukaan monipuolinen lukutaito on kaiken oppimisen perusta. Lapsilla ja nuorilla tulisi olla jatkuvan oppimisen ja aktiivisen elämän kannalta riittävä lukutaito ja kyky arvioida sisältöjä kriittisesti.

– Yhteinen, tässä ajassa vain korostuva tehtävämme on kasvattaa kriittisesti ajattelevia lapsia ja nuoria, jotka tunnistavat valeuutiset, erilaisten lähteiden motiivit ja olennaisen epäolennaisesta, Grahn-Laasonen pohti.

– Tiedonvälitys elää valtavaa murroskautta, eikä kukaan täysin tiedä, miten teknologinen murros ja tekoäly muuttavat journalismin käyttöliittymiä. Uskallan kuitenkin väittää, ettei näkemyksellistä journalismia lopulta korvaa tai uhkaa teknologia. Sen sijaan tiedonjanosta ja totuuden etsimisestä meidän pitää yhteiskuntana pitää kiinni.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)