Verkkouutiset

Sanni Grahn-Laasonen: Liian moni jää ilman toisen asteen tutkintoa

Opetusministerin mukaan koulutus on paras tulevaisuuden turva nopeasti muuttuvilla työmarkkinoilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) mukaan Suomella on hyvät valmiudet selvitä työelämän nopeasta murroksesta.

Haasteitakin silti löytyy, sillä 600 000 suomalaista on ilman toisen asteen tutkintoa. Tämän väestöryhmän työllisyysaste on vain 43 prosenttia.

– Koulutus on paras tulevaisuuden turva. Edelleen noin 17 prosenttia ikäluokasta jää ilman toisen asteen tutkintoa. Tähän on saatava muutos, Grahn-Laasonen sanoi kokoomuksen työelämäristeilyllä.

Myös aikuisväestön oppimista ja uudelleenkouluttautumista olisi tuettava entistä joustavammilla ratkaisuilla.

– Koulutukseen on kiinnitetty huomiota lähinnä kriisien kautta, esimerkiksi irtisanomisten yhteydessä. Järjestelmää pitää kehittää ennakoivaan suuntaan, jolloin työelämän varrella tarjotaan uudenlaisia mahdollisuuksia oman osaamisen päivittämiseksi, Grahn-Laasonen totesi.

Myös uusi teknologia luo haasteita osaamiselle. Arvioiden mukaan jopa miljoonalla suomalaisella on puutteelliset digitaidot.

– Suurimmalle osalle riittäisi moduulipohjainen osaamisen päivittäminen. Kokonaan uuden tutkinnon suorittaminen olisi monessa tapauksessa kankeaa ja epätehokasta ajankäyttöä.

Ministerin mukaan talouskasvu on kärjistänyt työvoimapulaa monella alalla.

– Tulevassa kehysriihessä pohditaan lyhyen tähtäimen toimia, joilla voimme helpottaa osaavan työvoiman saatavuutta Suomessa. Huomio tulee olemaan erityisesti muunto- ja täydennyskoulutuksessa, Grahn-Laasonen sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)